»Olette varmaan, sen minä uskon. Teidän pitäisi antaa minun opettaa itseänne. Minä voin opettaa kenen tahansa tanssimaan.»
»Ettekö tahtoisi antaa minulle jonakin päivänä opetusta?»
»Kyllä, mielelläni».
»Teidän on paras olla varovainen, muuten otan ehdotuksenne todeksi, tulen teidän luoksenne ja panen teidät antamaan opetusta.»
Rouva ei ollut loukkaantunut, mutta ei antanut mitään lupausta. Babbitt varoitti itseänsä: »älä mene taas tekemään tyhmyyksiä», ja alkoi puhua yleisistä aineista:
»Minä tahtoisin osata tanssia niinkuin moniaat nuorukaiset, mutta toisaalta tunnen, että miehen velvollisuus on ottaa tarmokkaasti, voisi sanoa luovasti osaa maailmantyöhön ja tarttua tapausten kulkuun ja voida näyttää elämässään tuloksia. Eikö teistäkin?»
»Oi, tietysti minäkin olen sitä mieltä!»
»No, ja silloin täytyy minun luopua monesta, mitä tahtoisin osata, vaikka joka tapauksessa osaan, hitto vie, pelata golfia siinä kuin toinenkin.»
»Niin, siitä olen ihan varma… Oletteko naimisissa?»
»Hm — — — olen — — — ja, hm, viralliset velvollisuudet tiettävästi — — — minä olen varapuhemies Propagandakerhossa ja hoidan erästä komiteaa Valtion Kiinteistöyhdistysten Liitossa, ja se merkitsee aika paljon työtä ja vastuuta — eikä siitä oikeastaan saa mitään kiitosta.»