Frink kuiskasi: »Toivottavasti tohtori antaa lakkolaisille, minkä ne sietävät! Saarnamiehen ei mielestäni yleensä sovi sekaantua politiikkaan — hänen pitää pysyä yksinomaan uskonnossa ja vapahtaa sieluja eikä antaa aihetta äkkinäiseen väittelyyn — — — mutta tämmöisenä ajankohtana olen todellakin sitä mieltä, että hänen on noustava sanomaan noille lurjuksille, mitä me heistä ajattelemme.»
»Jaa — niin —», sanoi Babbitt.
Runollisen ja yhteiskunnallisen hehkunsa innossa, tukka pörrössä, jyrisi tohtori Drew:
»Niiden taloudellisten häiriöiden onnettomana seurauksena, jotka ovat — sanokaamme se vain peittelemättä ja rohkeasti — tukahduttaneet liike-elämän rakkaassa kaupungissamme viime päivinä, on kuultu kaikennäköistä pötypuhetta tieteellisen tieteellisyyden tieteellisestä ehkäisemisestä. Minä sanon teille, että vähimmin tieteellistä maailmassa on tiede! Ottakaa esimerkiksi hyökkäykset kristinuskon vahvistettuja perusoppeja vastaan, jotka hyökkäykset miespolvi sitten olivat ylen suosittuja tiedemiesten kesken! Niin, ne olivat mahtimiehiä, suu täynnä musertavaa arvostelua! He uhkasivat hävittää kirkon, todistaa että maailman oli luonut ja sen erinomaiselle siveys- ja sivistystasolle nostanut vain sokea sattuma. Kirkko seisoo kuitenkin tänä päivänä yhtä lujana kuin milloinkaan ennen, ja ainoa vastaus, jonka kristillisen kirkon paimenen tarvitsee antaa noille hänen yksinkertaisen uskonsa pitkätukkaisille vastustajille, on vain säälin hymy.»
»Ja nyt tahtovat nämä samat tiedemiehet asettaa niiden luonnollisten olojen tilalle, jotka vapaa kilpailu luo, typeriä järjestelmiä, jotka — annettakoon niille kuinka hienoja nimiä tahansa — eivät ole mitään muuta kuin väkivaltaista holhousta. Tietenkään en puhu mitään työasiain tuomioistuimista, sellaisten työmiesten erottamisesta, joiden on todistettu ryhtyneen lakkoon ilman kohtuullista syytä, tai niistä erinomaisista ammattiyhdistyksistä, joissa väki ja työnantaja seisovat rinnakkain samalla puolella. Mutta totisesti tuomitsen ne järjestelmät, joissa tahdotaan korvata itsenäisen työn vapaat ja kehittymässä olevat voimat kaikkinaisilla palkkausasteikoilla ja minimipalkoilla ja hallituksen komiteoilla ja työläisliitoilla ja kaikella semmoisella rapakaljalla.»
»Ihmiset eivät yleensä ymmärrä, ettei koko tämä teollisuuskysymys ole mikään talouskysymys. Siinä on yksinomaan ja ainoastaan kysymys rakkaudesta, kristinuskon käytännöllisestä sovelluttamisesta! Ajatelkaa työläiskomiteain asemesta, jotka yllyttävät vihaan työnantajaa vastaan, tehdasta! Siellä kulkee työnantaja hymyilevänä heidän keskuudessaan, ja he hymyilevät hänelle vastaan: vanhempi veli ja nuorempi. Veljiä tulee heidän olla, rakastavaisia veljiä, ja silloin ovat lakot yhtä mahdottomia ajatella kuin viha kodissa — —»
Tällä kohdalla murahti Babbitt:
»Mokomaakin roskaa!»
»Mitä?» sanoi Chum Frink.
»Hän ei tiedä, mitä puhuu! Sehän on selvää sekamelskaa! Sehän ei sisällä yhtään mitään!»