Babbitt makasi loggiassaan ja mietti: »Hän ei ymmärrä minua. Minä ymmärrän tuskin itseäni. Minkätähden en voi katsella asioita tyynesti, niinkuin ennen?»
»Tekisi mieleni mennä Senny Doanen luokse ja jutella hänen kanssaan.
Ei! Entäpä jos Verg Gunch näkisi minun menevän siitä ovesta sisään!»
»Minun pitäisi tuntea joku tyylikäs nainen ja hauska, joka voisi ymmärtää, mitä oikeastaan pyrin saamaan selville, ja antaisi minun puhua kanssaan ja — — — mahtoikohan Myra olla oikeassa? Saattoivatko pojat uskoa, että olin tullut hulluksi Lain senvuoksi, että olen ennakkoluuloton ja laajanäköinen? Gunchin tapa katsoa minuun — — —»
KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.
1.
Miss McGoun tuli hänen yksityiskonttoriinsa kello kolme ilmoittamaan:
»Mr. Babbitt, eräs mrs. Judique on puhelimessa — — — hän tiedustaa joitakin korjauksia, ja kaikki herrat ovat ulkona. Tahdotteko te puhua hänen kanssaan itse.»
»All right.»
Tanis Judiquen ääni oli kirkas ja miellyttävä. Puhelinkoneen musta silinteri tuntui antavan elävän pienoiskuvan hänestä itsestään: kimmeltävät silmät, hieno nenä, pehmeä leuka.
»Täällä on Mrs. Judique, muistatteko minua? Te saatoitte minua autolla tänne Cavendish Apartmentsiin ja autoitte minua saamaan hauskan asunnon.»