»Anna kun ajattelen asiaa, Verg.»
»Ali right. Niinkuin tahdot.» Babbitt luuli jo ilokseen päässeensä näin vähällä, mutta Gunch jatkoi: »George, minä en tiedä, mikä sinuun on mennyt, ei kukaan meistä käsitä sitä, ja me olemme puhuneet paljon sinusta. Yhteen aikaan me ajattelimme, että sinä olit niin liikutettu siitä, mitä tapahtui Riesling-paralle, ja annoimme sinulle anteeksi, mitä tuhmuuksia puhuitkin. Mutta se on jo vanha asia nyt, George, me emme ymmärrä, mikä sinun on. Omasta puolestani olen aina puolustanut sinua, mutta minun täytyy sanoa, että minunkin kärsivällisyyteni alkaa loppua. Kaikki pojat Atleetti- ja Propagandakerhossa ovat äkäisiä, kun sinä tahallasi pidät sellaista mökää Doanesta ja hänen roskajoukostaan ja puhut, että pitää olla laajanäköinen — mikä merkitsee samaa kuin lörpötellä — vieläpä väität, että tuo saarnaaja Ingram ei muka ole vapaan rakkauden ammattiagitaattori. Ja kuinka sinä sitten itse olet käyttäytynyt! Joe Pumphrey sanoo, että hän näki sinut eräänä iltana kaikennäköisten hurjastelijain kanssa, jotka kaikki olivat täytenä käkenä, ja tänään sinä tulet itse Thornleighiin naisen kanssa — noo, hänhän voi olla ali right ja täydellinen lady, mutta hän näytti joka tapauksessa vähän liian keveältä kappaleelta aamiaiskumppaniksi miehelle, jonka vaimo on matkoilla. Se ei näyttänyt hyvältä. Mikä piru sinuun on mennytkään?»
»Minusta tuntuu kuin muutamat ihmiset tietäisivät enemmän minun persoonallisista asioistani kuin minä itse.»
»Ei, älä nyt kimmastu, että puhun suoraa ystävän kieltä ja sanon mitä ajattelen sen sijaan, että kuiskuttelisin selkäsi takana, niinkuin monet muut tekevät. Kuule, George, sinulla on asema yhteiskunnassa, ja yhteiskunta odottaa, että sinä elät sen arvoisesti. — Ja — — — ajattele nyt sitä asiaa, etkö tahdo tulla Kansalaisliittoon. Me palaamme siihen asiaan tuonnempana.»
Gunch lopetti siihen.
Sinä iltana Babbitt söi päivällistään yksin. Hän näki hengessään koko Kerhon katsovan ravintolan ikkunasta sisään vakoillen häntä. Pelko istui hänen vierellään, ja hän sanoi itselleen, että tänä iltana hän ei mene Tanisin luo.
Eikä hän mennytkään… ennenkuin myöhään.
KOLMASKYMMENES LUKU.
1.
Edellisenä kesänä olivat mrs. Babbittin kirjeet huokuneet mitä suurinta kaipausta palata Zenithiin. Nyt ne eivät puhuneet mitään takaisintulosta, mutta lause »minä oletan, että kaikki käy tasaista kulkuansa ilman minua», osoitti Babbittille, että hän ei ollut ilmaissut erikoista intoa saada vaimoansa kotiin jälleen. Hän ajatteli huolestuneena: