»Jos Myra olisi täällä ja minä jatkaisin tämmöistä lurjusmaista elämää, menisi hän pyörryksiin. Minun täytyy ottaa vaari itsestäni. Minun täytyy oppia ottamaan osaa leikkiin tekemättä itseäni narriksi. Minä voinkin sen tehdä, jos Verg Gunchit antavat minun olla rauhassa ja Myra pysyy poissa. Mutta Myra-parka — hänen kirjeestään tuntuu kuin hän tuntisi itsensä yksinäiseksi. Herra Jumala, en minä tahdo haavoittaa häntä!»
Hän kirjoitti ja sanoi, että he kaipasivat häntä, ja Myran seuraava kirje julisti riemuiten, että hän tulisi kotiin.
Babbitt vakuutteli itselleen kaipaavansa vaimonsa kotiintuloa. Hän osti kotiin ruusuja, määräsi lintua päivälliseksi, puhdistutti ja kiilloitutti auton. Alkumatkalla kotiin asemalta hän sai aikaan erinomaisen keskustelunaiheen Tedin voitoista pesäpallopelissä yliopistossa, mutta ennenkuin he ehtivät perille, Floral Heightsiin, olivat keskusteluaiheet lopussa, ja Babbitt tunsi jo Myran tylsyyden painetta ja mietti, voisiko hän edelleenkin olla hyvä aviomies ja kuitenkin piipahtaa kotoa illalla puoleksi tuntia Konttikunnan seuraan. Kun hän oli hoitanut auton, toikkaroi hän makuuhuoneeseen, joka oli täynnä Myran hyvintunnettua puuterituoksuista, lämmintä henkeä ja huusi: »Saanko auttaa sinua aukipakkaamisessa?»
»Ei kiitos, kyllä minä sen teen yksin.» Myra kääntyi hitaasti pitäen kädessään pientä kääröä ja sanoi verkalleen:
»Minä olen ostanut sinulle lahjan, vain uuden sikarikotelon. En tiedä, välitätkö sinä siitä — — —»
Hän oli se yksinäinen tyttö, se ruskeasilmäinen pyytäväinen Myra Thompson, jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin, ja Babbitt melkein itki säälistä, suudellessaan häntä ja vakuuttaessaan: »Voi, armaani, ettenkö minä siitä välittäisi? Tietysti välitän, minä olen hurjan ylpeä sen saadessani, ja uusi kotelo on minulle hirveästi tarpeen.» Babbitt mietti mielessään, mihin panisi sen kotelon, jonka oli ostanut viikkoa ennen.
»Ja oletko todella iloinen, että olen tullut takaisin?»
»Rakas ystäväni, mitä ihmeitä sinä olet ajatellut?»
»Niin, sinä et tuntunut niin erikoisesti minua kaipaavan.»
Kun Babbitt oli käyttänyt loppuun petoskykynsä, olivat he taas toisiinsa kahlehditut. Kello kymmenen illalla tuntui uskomattomalta, että Myra milloinkaan oli ollut poissa. Oli vain yksi ero: ongelma, kuinka voisi pysyä hyvänä aviomiehenä, Floral Heightsin aviomiehenä, ja kuitenkin olla usein yhdessä Tanisin ja Konttikunnan kanssa. Hän oli luvannut soittaa Tanisille sinä iltana, ja nyt se oli traagillinen mahdottomuus. Hän kierteli ja kaarteli puhelimen ympärillä, ojensi vaistomaisesti kättänsä nostaakseen kuulotorvea, mutta ei lopulta kuitenkaan rohjennut. Eikä voinut keksiä mitään tekosyytä livahtaakseen Smith Streetin apteekkiin, jossa oli puhelinkioski. Häntä painoi syyllisyyden tunne, kunnes hän heitti sen pois päättelemällä: »Mitä peijakasta minä siitä nurisen, etten voi soittaa Tanisille?» Hän voi tulla toimeen ilmankin minua. Minä en ole hänelle mitään velkaa. Hän on erinomainen tyttö, mutta minä olen antanut hänelle ihan yhtä paljon kuin hän minulle… Piru vieköön kaikki naiset, jotka sekoittavat ihmisen kaikenmoisiin selkkauksiin.