»Oh, se pakottaa ihmisen ajattelemaan. Se saa hänet ulos tavallisesta, kuluneesta ajatuspiiristä.»
»No niin, minun täytyy antaa Opalille se tunnustus, että hän on omaperäinen, mutta peijakas — — Suoraan puhuen, huomasitko sinä mitään järkeä siinä sotkussa?»
»Enhän minä tietenkään ole perillä metafysiikasta, ja olihan siinä paljon kaikenlaista, mitä minä en oikein saattanut käsittää, mutta minä tunsin kuitenkin, että se oli innostuttavaa. Ja hän puhuu niin sulavasti. Minun luullakseni sinulla tosiaan saattoi olla hyötyä siitä.»
»Ei vähän vähää! Totta puhuen olin hämmästynyt nähdessäni, kuinka naiset sitä ahmivat! Miksikä hemmetissä he huolivat tuhlata aikaansa istumalla kuuntelemassa tuota lörpötystä, kun he — —»
»On se heille ainakin hyödyllisempää kuin se, että käyvät kapakoissa tupakoimassa ja juomassa!»
»No enpä tiedä! Minä puolestani en huomaa siinä niinkään suurta eroa. Kummassakin tapauksessa he koettavat päästä irti itsestään — sitähän kai useimmat ihmiset nykyaikaan yrittävät — Ja minusta olisi totisesti paljoa etevämpää pyörähtää hyvässä, ponnekkaassa jazzissa, vieläpä missä kapakassa hyvänsä, kuin istua ja näyttää siltä kuin kaulukseni olisi liian ahdas ja pelkäisin sylkeä ja kuuntelisin, kuinka Opal märehtii mielettömyyksiä.»
»Niin, sen minä kyllä uskon, sinä olet hyvin ihastunut kapakoihin. Uskon mielelläni, että olet käynyt hyvinkin monessa minun poissaollessani.»
»Kuule sinä! Sinä olet tehnyt viime aikoina sangen monta salavihjausta, ikäänkuin minä muka eläisin kaksoiselämää tai jotakin semmoista. Ja minä olen, piru soikoon, väsynyt siihen, enkä halua kuulla sanaakaan siitä enää!»
»Mutta George Babbitt! Tiedätkö, mitä puhut? George, kaikkina niinä vuosina, jotka olemme eläneet yhdessä, et koskaan ole puhunut minulle tuolla tavalla.»
»En. Silläpä saattaa olla aika nyt.»