Kun Babbitt, Myran mentyä sisään, puuhaili autotallissa, lakaisi lunta astuimilta ja tutki erästä haljennutta kumisidettä, katui hän, oli peloissaan ja häpeissään siitä, että oli saattanut käyttäytyä sillä tavoin vaimoansa kohtaan, ja ajatteli hellästi, kuinka paljoa kunnollisempi hän oli kuin tuo kelvoton Konttikunta. Hän meni sisään murahtaen jotakin, että hän »oli pahoillaan; hänen tarkoituksensa ei ollut suuttua» ja kysyen, tekisikö Myran mieli tulla eläviin kuviin. Mutta biografin pimeydessä hän ajatteli synkeästi menneensä »kahlehtimaan itsensä jälleen Myraan, aivan niinkuin ennenkin.» Hän tunsi erityistä tyydytystä pannessaan kaikki Tanisin syyksi. »Piru vieköön Tanisin. Joka tapauksessa! Miksi hän onkaan sekoittanut minua kaikkeen tähän sotkuun ja tehnyt minut hermostuneeksi ja ärtyisäksi ja typeräksi? Se on aivan liian sekaista kaikki tyyni! Minä teen siitä lopun.»
Hän kaipasi rauhaa. Kymmeneen päivään hän ei tavannut Tanista tai soittanut hänelle. Ja heti paikalla hän sai tuntea sitä pakkoa, jota hän vihasi. Kun hän oli ollut poissa hänen luotaan viisi päivää, joka tunti ajatellen ylpeydellä tahtonsa lujuutta ja joka ainoa tunti kuvitellen, kuinka hirvittävästi Tanisin täytyy kaivata häntä, ilmoitti miss McGoun: »Mrs. Judique puhelimessa. Tahtoo puhua teidän kanssanne joistakin korjauksista.»
»Mr. Babbitt? Oi, George, minähän en ole nähnyt sinua moneen viikkoon — päivään ainakaan. Et suinkaan sinä ole sairas?»
»En. Minulla on vain ollut hirvittävän paljon puuhaa. Minä, hm, minä luulen, että rakennusalalla tänä vuonna tulee olemaan suuri nousukausi. Täytyy, hm, ahertaa riivatusti.»
»Tietysti, oma poikakultaseni! Sitä toivon sinun tekevän! Näetkös, minä olen hirveän kunnianhimoinen sinun puolestasi — paljoa enemmän kuin omastani. Minä vain en tahtoisi, että sinä unohtaisit pikku Tanisin. Soitathan ainakin pian?»
»Soitan. Soitan. Saat olla varma.»
»Ah tee se! Minä en soita enää.»
Babbitt mietti: »Tyttö parka!… Mutta hänen ei pitäisi soittaa minulle konttoriin… Hän on viehättävä — sympatiaa — kunnianhimoinen minun puolestani… Mutta, peijakas, minä en halua, että minua pakotetaan ja tyrkytetään soittamaan hänelle, ennenkuin olen valmis! Piru vieköön kaikki naiset ja heidän vaatimuksensa! Taitaa mennä paljon aikaa, ennenkuin minä tapaan hänet!… Mutta, yhtäkaikki, tahtoisinpa oikeastaan kernaasti tavata hänet tänä iltana — herttainen hän on sittenkin… Ei, poika! Kun olet tehnyt itsesi vapaaksi, niin ole järkevä!»
Tanis ei soittanut toistamiseen, ei myöskään Babbitt. Mutta kun jälleen viisi päivää oli kulunut, kirjoitti Tanis:
»Olenko loukannut sinua? Armaani, se ei ole ollut tarkoitukseni. Minä olen niin yksinäinen ja tarvitsen jotakin, joka lohduttaa minua. Miksi et tullut Carrien hauskoihin kutsuihin eilen illalla, minä muistan, että hän pyysi sinua? Etkö voi tulla tänne huomisiltana, torstaina. Minä olen yksin ja toivon saavani nähdä sinut.»