Seuraava ilmoitti lukijalle— repäisevän rubriikin alla: »Sormenmerkkientuntijoita etsitään — suuret tulot!» —: TE, lämminveriset miehet ja naiset — tämä on se Ammatti, jota olette etsineet. Siinä on Rahaa, Paljon rahaa ja se nopea näyttämönvaihdos, se kiehtova ja tenhoava kiintoisuus ja se viehätys, jota Teidän vilkas henkenne ja seikkailunhaluinen mielenne kaipaa. Ajatelkaa, että olette päähenkilönä ja johtajana, kun on ratkaistava ihmeellisiä ongelmia ja saatava ilmi salaperäisiä rikoksia. Tämä ihana ammatti saattaa Teidät kosketuksiin vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa tasa-arvoisuuden pohjalla ja antaa Teille tilaisuuden usein tehdä pitkiä matkoja, ehkäpä kaukaisiin maihin saakka — kaikki kustannukset maksettuina. Mitään erikoista koulutusta ei vaadita.»
»Hei, ukkeli, tämä se sentään vie voiton kaikista! Se vasta maiskaus olisi, kun saisi matkustaa maailman ympäri ja ottaa jonkun maankuulun vekkulin koivesta kiinni!» hihkui Ted.
»No kyllä, mutta ei se minusta sentään niin erikoista ole. Helpostihan sitä voi kiikkiin joutua. Mutta se musiikkikapistus voi kyllä olla jotakin yhtäkaikki. Eihän ole mitään syytä, miksei, jos tottuneet järjestelijät, samalla tapaa kuin he järjestävät työn jossakin tehtaassa — — — mikseivät he voisi keksiä jotakin järjestelmää, jonka avulla ihmiset pääsisivät kaikenmoisista harjoittelu- ja viimeistelysoitteluista, jota musiikissa nykyään on.» Babbittiin teki ilmoitus vaikutuksen, ja hänellä oli mieluisa, isällinen tunne siitä, että he, perheen molemmat miehet, ymmärsivät toisensa.
Hän kuunteli ilmoituksia postiyliopistosta, joka opetti novellistiikkaa, muistin vahvistamista, filminäyttelijätaidetta ja sielun voimien kehittämistä, pankkitoimia ja espanjaa, kiropodiaa ja valokuvausta, sähkötekniikkaa ja hilloamista, kanojensiitosta ja kemiaa.
»Jaa — jaa — — », Babbitt etsi sopivaa ilmausta ihastukselleen. »Olenhan minäkin pökkelö! Minä tiesin kyllä, että näistä kirjeenvaihtokouluista oli tullut aika tuottava yritys — jonka rinnalla esikaupunginkiinteistöjen välitys tuntuu mitättömän joutavalta — mutta minä en käsitä nyt, että siitä oli tullut tämmöinen todellinen standarditeollisuus! Sehän on suorastaan samalla tasolla kuin maustekaupat ja elävät kuvat. Aina minä tosin olin ajatellut, että kerran kyllä tulee joku, jolla on se äly, ettei jätä kasvatusta yksinomaan kaikkinaisten kirjatoukkain ja epäkäytännöllisten teoreetikkojen käsiin, vaan tekee siitä jotakin kelvollista ja käytännöllistä. Joo, minä voin käsittää, että monet noista kursseista sinua kiinnostavat. Pitääpä kysyä Atleetin-kavereilta, ovatko he käsittäneet — — — Mutta samalla kertaa, Ted, sinä tiedät, kuinka ilmoittajat — minä tarkoitan erinäiset ilmoittajat — liioittelevat. Tokkohan ne sentään tosiaan pystyvät ahtamaan sinuun kaikkia noita kursseja niin nopeasti kuin sanovat.»
»Kyllä varmasti, pappa!» Ted tunsi sitä määrätöntä ja riemuisaa täysi-ikäisyyden tunnetta, jota poika tuntee herättäessään aikaihmisten kunnioittavaa huomiota. Babbitt keskusteli hänen kanssaan kiitollisen hellänä:
»Minä oivallan, miten suuresti nuo kurssit voivat vaikuttaa koko kasvatusjärjestelmään. Tietenkään ei minun sovi sitä julkisesti myöntää — minun kaltaiseni miehen, joka on suorittanut tutkinnon Valtion yliopistossa, on lojaalisuuden ja patriotismin kannalta oltava vähän koppava ja tehtävä propagandaa Alma Materin puolesta — mutta tosiasia on, että paljon kallista aikaa menee hukkaan yliopistossakin runouteen ja ranskaan ja muihin aineisiin, jotka eivät koskaan ole tuottaneet kellekään ainoatakaan senttiä. Saattaapa, jos hyvin sattuu, käydä niin, että nämä kirjeenvaihtokurssit havaitaan merkittävimmiksi amerikkalaisiksi keksinnöiksi. — Sehän se on useimmissa ihmisissä vikana, että he ovat niin hemmetin aineellisia; he eivät näe amerikkalaisen etevämmyyden henkistä ja sielullista puolta; he luulevat, että semmoiset keksinnöt kuin puhelin ja lentokone ja langaton — jaa, ei, se nyt kyllä on italialainen keksintö, mutta joka tapauksessa: he luulevat, ettei meillä ole muuta esitettävää kuin noita mekaanisia parannuksia; todellinen ajattelija sitävastoin näkee, että henkiset ja, hm, etevät liikkeet, kuten rotarianismi ja työn tehokkuus ja kieltolaki ja demokratia ja muu semmoinen on meidän syvin ja todellisin rikkautemme. Ja kenties tämä uusi itseopiskelun aate voi olla vielä eräs — voi olla vielä eräs tekijä. Kuules, Ted, meillä täytyy olla kaukonäköisyyttä — —»
»Minun mielestäni ovat nuo kirjeenvaihtokurssit kauheita!»
Filosofit haukkasivat henkeä. Mrs. Babbitt oli aikaansaanut tämän soraäänen heidän sielujensa sopusointuun, ja eräs mrs. Babbittin avuja oli, että hän, lukuunottamatta päivälliskutsuja, jolloin hän muuttui hurjistuneeksi emännäksi, hoiti taloansa eikä rasittanut miehiä ajattelemalla. Hän jatkoi tukevasti:
»Minusta tuntuu aivan kamalalta nähdä, kuinka he narraavat nuoria kokemattomia ihmisiä uskomaan, että he muka oppivat jotakin, eikä ole ketään heitä auttamassa, ja te molemmat opitte asiat niin pian, mutta minä, minä olen aina ollut hidas. Mutta se on samantekevä — —»