3.
Ennen aamiaista hän palasi aina pohjoisessa maakylässä viettämiensä poikavuosien tapoihin ja olisi kernaasti keljuillut itsensä vapaaksi niistä moninaisista velvollisuuksista, joita kaupunkielämä toi mukanaan — parranajosta ja kylvystä ja sen kysymyksen ratkaisemisesta, oliko paita vielä kyllin puhdas täksi päiväksi. Iltaisin kotona ollessaan hän meni aina aikaisin maata ja suoritti järkevästi valmiiksi nämä inhoittavat asiat. Hänen ylellinen tapansa oli ajaa partansa istuen mukavasti lämpimällä vedellä täyttämässään kylpyammeessa. Tänä iltana saamme nähdä hänet paksuna, pyylevänä, punakkana, hiukan kaljuna, pyöreähkönä herrana, ilman silmälasien antamaa arvokkuutta, veteen vajonneena aina rintaan saakka, kalttaamassa saippuavaahdossa olevia poskiaan patenttiveitsellä, joka oli kuin pieni nurmenleikkuukone, ja hapuillen surumielisen juhlavana vedestä liukasta ja liikkuvaa saippuaa.
Hyväilevä lämpö tuuditti hänet unelmiin. Valo lankesi ammeen sisäpuolelle hienoihin vesikalvonväreihin, jotka vihertävänkimmelteisinä liukuivat pitkin valkoisen porsliinin mykevää pintaa, kun kirkas vesi lainehti. Babbitt katseli sitä laiskasti; hän huomasi kuinka hänen säärikarvojensa ilmarakkojen varjot, jotka kuvastuivat ammeen kiiltävälle pohjalle, olivat kuin ihmeellisiä sammalia. Hän molskautti hiljaa vettä, ja valoheijastukset taittuivat ja hyppelivät ja keinuivat. Hän oli onnellinen ja lapsellinen. Hän leikki. Hän siveli toisen paksun säärensä pohjetta.
Hanasta tippui vettä; siinä oli hivelevän hilpeä sävel: tippeti tip tip tip, tippeti tip tip tip. Hän kuunteli ihastuneena. Hän katseli arvokasta ammetta, hienoja nikkelihanoja, huoneen kaakeliseiniä, ja tunsi hyveen tyydytystä tietoisuudesta, että oli kaiken tämän ihanuuden omistaja.
Hän ryhdisti itseään ja puheli karskilla äänellä kylpykojeilleen.
»Tule tänne sinä! Nyt olet lorvaillut tarpeeksi!» nuhteli hän kavalaa saippuaa ja sanoi uhkaavasti kovalle kynsiharjalle: »Vai sinä, sen hutilus!» Hän saippuoi itsensä ja huuhteli ja kuivasi perusteellisesti; hän huomasi reiän turkkilaisessa kylpypyyhkeessä, pisti miettiväisenä sormensa sen läpi ja vaelsi takaisin makuuhuoneeseen vakavana ja taipumattomana kansalaisena.
Tuli tavattoman vaikuttava hetki, jossa oli pilke melodraamaa, aivan kuin hänen ajaessaan keskellä vilkasta liikennettä, kun hän otti esiin puhtaan kauluksen, huomasi sen olevan säröillä edestä ja repäisi sen rikki, jolloin se antoi suurenmoisen, viheltävän äänen.
Kaikkein tärkein toimi oli makuukomeron kuntoonpano.
Ei ole tunnettua, pitikö hän makuukomerostaan raittiin ilman vuoksi vaiko sentähden, että erikoisen makuuhuoneen pitäminen oli hienoa.
Aivan samoin kuin hän oli »Hirvi», Propagaattori ja Kauppiasyhdistyksen jäsen, aivan samoin kuin presbyterianisen kirkon papit määräsivät hänen uskontonsa yksityiskohtia myöten ja tasavaltaisen puolueen senaattorit pienissä, tupakansavuisissa huoneissa Washingtonissa ratkaisivat, mitä hänen piti ajatella aseistariisumisesta, tullitaksoista ja Saksasta, aivan samoin määräsivät suuret kotimaiset tehtailijat hänen elämänsä ulkonaisen muodon, määräsivät sen, minkä hän uskoi olevan omaa individualiteettiaan. Näiden ilmoittamat standarditavarat — hammastahtaat, sukat, autorenkaat, valokuvauskoneet, vedenpikakeittäjät — olivat hänelle ylimmän erinomaisuuden tunnus- ja esikuvia; ensin onnen, intohimojen ja viisauden kuvana, sitten sen korvauksena.