Mutta mikään näistä taloudellisen ja yhteiskunnallisen menestyksen merkeistä ei ollut niin tärkeä ja huomattava kuin makuukomero ja sen alla oleva lasiveranta.
Vuoteen järjestelyn menot olivat perusteelliset ja muuttumattomat. Viltit oli tiivistettävä jalkopäässä. (Sitäpaitsi tulisi mrs. Babbittin kanssa keskusteltavaksi, miksi palvelijatar oli jättänyt sen tekemättä). Vuodematto sijoitettiin niin, että hänen paljaat jalkansa osuivat sille, kun hän aamulla nousi. Herätyskello vedettiin. Lämminvesipullo täytettiin ja pantiin tasan kahden jalan päähän sängynpäädystä.
Nämä suurenmoiset toimet hän suoritti päättäväisyytensä voimalla; itsekuhunkin ryhtyminen ilmoitettiin mrs. Babbittille ja toimeenpantiin meluavasti. Vihdoin silisi hänen otsansa ja hänen lausumassaan »Hyvää yötä!» kaikui miehuuden voima. Mutta vielä vaadittiin rohkeutta. Kun hän oli vaipumassa horroksiin, juuri ensimmäisen suloisen levon alkaessa, tuli Doppelbraun auto kotiin. Hän sävähti hereille ja mutisi nuristen: »Miksi hemmetissä eräät ihmiset eivät voi mennä maata kunnolliseen aikaan?» Niin perehtynyt hän oli oman autonsa vajaanpano-otteihin, että odotti jokaista uutta otetta kuin taitava teloittaja, joka on tuomittu kidutettavaksi omalla kiristyspenkillään.
Auto oli härnäävän hilpeä ajettaessa sisään. Sen ovi avattiin ja paiskattiin taas kiinni, sitten työnnettiin vajanovi auki ja se kitisi kynnystä vasten, ja sitten taas auton ovi. Moottori surisi ylävietteisellä vajantiellä ja rätisi sitten vielä kerran räjähtävän kiivaasti, ennenkuin se suljettiin. Oven lopullinen avaaminen ja kiinnipaiskaaminen. Sitten hiljaisuus, hermostuttava hiljaisuus, kunnes vitkaisa mr. Doppelbrau oli tutkinut renkaansa ja vihdoin sulkenut vajan oven. Samassa silmänräpäyksessä vaipui Babbitt suloiseen unohduksen tilaan.
4.
Zenithin kaupungissa istui tällä hetkellä Horace Updike pitäen lemmenpeliä Lucille McKelveyn kanssa tämän malvanvärisessä salissa Royal Ridgessä heidän palattuaan erään etevän englantilaisen romaaninkirjoittajan luennolta. Updike oli Zenithin virallinen poikamies, solakka kuusiviidettävuotias mies, jolla oli pehmeä ääni ja erikoislempenä kukat, kretongit ja backfischit. Mrs. McKelvey oli punatukkainen, sulava, tyytymätön, viehättävä, häikäilemätön ja suorapuheinen. Updike koetti vakiintunutta ensimmäistä otettaan — koskettaa hänen hermostunutta rannettaan.
»Älkää olko idioottimainen!» sanoi mrs. McKelvey.
»Tykkäättekö siitä kauhean pahaa?»
»En, ja siitä juuri minä tykkään pahaa.»
Updike siirtyi keskusteluun. Hän oli kuuluisa keskustelustaan. Hän puhui järkevästi sielun erittelystä, Long Island-polosta ja siitä kiinalais-vaasista, jonka hän oli löytänyt Vancouverissa. Mrs. McKelvey lupasi, että he tapaisivat toisensa Deauvillessa kesällä, »vaikka», huokasi hän, »siellä alkaa olla inhoittavan yksitoikkoista; vain amerikkalaisia ja sietämättömiä englantilaisia paronittaria.»