Kaksi viikkoa he tutkivat ja pohtivat vieraslistaa.
Babbitt ihmetteli: »Luonnollisestihan me olemme tiptop itse, mutta kuitenkin, ajattele, että voimme kutsua niin kuuluisan runoilijan kuin Chum Frinkin, miehen, joka vain noin yhdestä runosta päivässä ja muutamista ilmoituksista haravoi viisitoistatuhatta dollaria vuodessa!»
»Niin, ja Howard Littlefieldin. Tiedätkö, pari iltaa sitten kertoi
Eunice, että hänen pappansa puhuu kolmea kieltä», sanoi mrs. Babbitt.
»Pyh! Se ei ole mitään! Sen minäkin teen — amerikkaa, pesäpalloa ja pokeria!»
»Minusta ei ole hienoa laskea leikkiä sellaisesta asiasta. Ajattele, kuinka ihmeellistä mahtaa olla osata kolmea kieltä, ja miten paljon siitä on hyötyä ja — — Ja kuinka me semmoisten ihmisten seuraan saatamme kutsua Orville Jonekset, sitä minä en käsitä.»
»Ei, kuule, Orville on hemmetin terhakka mies!»
»Niin, sen tiedän, mutta — — — Pesulaitos!»
»Minä myönnän, että pesulaitos haiskahtaa toisenlaiselta kuin runous tai kiinteistöjen välitys, mutta se on yhdentekevää. Orvy on hemmetin terävä. Oletko koskaan puhunut hänen kanssaan puutarhanhoidosta? Kultaseni, se mies voi sanoa sinulle jok'ainoan puun nimen ja muutamista vielä niiden kreikkalaiset ja latinalaisetkin nimet! Sitäpaitsi me olemme Joneksille päivällisen velkaa. Ja sitten, hornan hovissa, täytyyhän meillä olla muutamia moukkiakin kuuntelijoina, kun semmoinen sikermä puhetaitureita kuin Frink ja Littlefield näyttää kykyään.»
»Niin, kuule, minä olin juuri ajatellut puhua siitä asiasta — minun mielestäni pitäisi sinun isäntänä todellakin pysytellä hiukan syrjässä ja kuunnella ja antaa vieraillesikin tilaisuutta puhua silloin tällöin.»
»Ohoo, vai niin, jaa, niinkö sinä meinaat! Tietysti! Minä koko ajan mukamaste, minä! Ja minä olen vain liikemies, minä — niin tietysti — minä en ole filosofian tohtori niin kuin Littlefield enkä runoilija, eikä minulla ole mitään sanottavaa! No, kuulepas kuitenkin; juuri pari päivää sitten tuli sinun ihailemasi Chum Frink minun luokseni kerhossa ja pyysi saada tietää, mitä ajattelin Springfieldin koulun obligatiolainasta. Ja kuka sen hänelle sanoi? Juuripa minä! Usko pois, minä sen tein! Minun vähäpätöisyyteni! Saat uskoa, että minä sen tein. Hän tuli kysymään minulta, ja minä tein hänelle tarkan selon siitä! Sen saat uskoa! Ja hän oli hemmetin iloinen saadessaan kuunnella valmista, ja — — — Minun velvollisuuteni isäntänä!