»Se on tosiaankin ihmeellistä. On kuin heiltä puuttuisi kyky arvostella asioita objektiivisesti. He vain toistavat samaa puhettansa Ford-autoista ja ilmasta ja niin edespäin», sanoi Howard Littlefield.
»Mutta ei heitä silti voi moittiakaan. Heillä ei ole semmoista tilaisuutta henkiseen kannustukseen kuin meillä täällä kaupungissa», sanoi Chum Frink.
»Siinä olet, hitto vieköön, oikeassa», sanoi Babbitt. »Ei ole tarkoitukseni, että te älypomot ylpistytte, mutta se minun täytyy sanoa, että se pitää ihmistä korkealla tasolla, kun saa seurustella runoilijan ja sitten sellaisen kansantalousmiehen kanssa kuin Howard. Mutta mitäs pikkukaupunkilaiset, kun saavat puhella vain keskenään, niin ei tosiaan ole kumma, jos he jäävät raakamaisiksi ja sivistymättömiksi puheessaan ja heidän ajatuksensa yksipuolisiksi.»
Orville Jones huomautti: »Entäs meidän muut etumme sitten — elävät kuvat esimerkiksi. Hölmöläisherroista on kaikki tiptop, kun saavat ohjelmanvaihdoksen kerran viikossa, kun meillä täällä kaupungissa on valittavana tusina eri biografeja joka ainoa ilta!»
»Niin, ja se kannustus, mikä siinä on, kun saa seurustella oikeiden liikenerojen kanssa joka päivä — ja aina täytyy olla täynnä tarmoa.»
»Mutta toisaalta», sanoi Babbitt, »ei niitä maalaiskyliä auta arvostella liian lempeästi. On tietysti ihmisten oma vika, ellei heillä ole aloitetta kylliksi iskeä kiinni ja voittaa alaa kaupungissa, niinkuin me teimme. Ja, näin meidän kesken, ne ovat niin kauhean kateellisia kaupunkilaisille. Joka kerta, kun minä matkustan Catawbaan, täytyy minun kierrellä kasvinkumppanieni luona pyytelemässä anteeksi, että minulla on ollut tavallaan parempi onni kuin heillä. Ja jos heille puhuu luonnollisesti, niinkuin me täällä, ja osoittaa tahtia ja niin sanoakseni laajakantoisia mielipiteitä, niin ne luulevat, että sitä vain pöyhkeilee. Minun oma velipuoleni Martin esimerkiksi — hän hoitaa isä vainajan pientä sekatavarakauppaa. Minä uskallan lyödä vetoa, ettei hän tiedä olevan olemassa semmoista kuin smoker — — — smoking. Jos hän nyt astuisi sisään tänne, niin hän uskoisi, että me olemme joukko, joukko — — Niin, peijakas vieköön, hän ei tietäisi, mitä hän uskoisi! Niin, kateellisia, kateellisia ne ovat.»
Chum Frink yhtyi: »Siinä olet oikeassa! Mutta minua loukkaa heissä eniten kulttuurin puutteellisuus ja kauniin tajuamattomuus — jos suotte anteeksi niin korkealentoisen sanan. Minä haluan pitää hyvän luennon ja lausua muutamia parhaita runojani — ei sanomalehtisepustuksia, vaan aikakauskirjoihin kirjoittamiani. Mutta, hyvät ystävät, kun tulen moukkalaan, ei mikään muu vetele kuin kaikkinaiset jutut ja lörpöttely ja törky, semmoinen, että jos joku meistä tässä yrittäisi sitä, niin hän lentäisi pian ovelle aika vauhtia ja pää pökerryksissä.»
Verg Gunch kokosi sanotun yhteen: »Tosiasia on, että meillä on heikkarin hyvä olo, kun elämme kaupunkilaisten parissa ja asetamme taiteelliset harrastukset ja liiketoiminnan yhtä korkealle. Meistä tuntuisi aika synkältä, jos tarttuisimme johonkin kyläpahaseen ja koettaisimme istuttaa sen vanhoihin härkäpäihin senlaatuista elämää, johon täällä olemme tottuneet. Mutta, hitto soi, yhden asian voi aina sanoa niiden eduksi: Jokainen amerikkalainen pikkukaupunki pyrkii saamaan lisää väestöä ja ajanmukaisia ihanteita. Ja, vie ja viipota, eikö moni niistä onnistu! Useinhan sitä kuulee, että se ja se oli siellä 1900, ja siellä oli vain yksi, sanoo yksi, savinen katu ja yhdeksänsataa ihmisetanaa. No, sitten palataan sinne 1920, ja tavataan kivetyt kadut ja hieno pieni hotelli ja ensiluokkainen naistenpukimo — sula täydellisyys, yksinkertaisesti! Ei pidä katsoa sitä, mitä nuo pikkupaikat ovat, on katsottava sitä, miksi ne pyrkivät tulemaan, ja niillä on kaikilla kunnianhimo, joka ajan mittaan tulee tekemään ne maan parhaiksi paikoiksi — — — ne pyrkivät kaikki ihan samanlaisiksi kuin Zenith!»
3.
Niin läheisiä tuttavia kuin he olivatkin T. Cholmondeley Frinkin kanssa, joka naapurina lainasi heiltä ruohonleikkuukoneita ja ruuviavaimia, tiesivät he, että hän oli myöskin kuuluisa runoilija ja etevä ilmoitusagentti, että hänen luontevan käytöksensä takana piili hämärää kirjallista salaperäisyyttä, jonka läpi he eivät voineet tunkeutua. Mutta tänä iltana, viinan synnyttämässä tuttavallisessa tunnelmassa, hän laski heidät salaiseen pyhättöönsä: