»Minulla on kirjallinen ongelma, joka kiusaa minua riivatusti. Minä kirjoitan ilmoitussarjaa Javelin-automobiilista ja aion tehdä jokaisesta todellisen helmen — todella tyylikkään teoksen. Minä olen sitä mieltä, että, jos ei voi saada aikaan täydellistä, niin on paras jättää koko juttu, ja tämä on suorastaan pirullisinta, mitä minulla milloinkaan on ollut tehtävänä. Te luulette kenties, että on vaikeampaa kirjoittaa runoja — kaikista noista sydämenasioista: kotiliedestä ja onnesta — mutta se ei ole konsti eikä mikään. Siinä ei voi epäonnistua; senhän tietää, mitä tunteita kunniallisella, eteenpäinpyrkivällä miehellä täytyy olla, jos hän pitää itsensä miehenä, ja niinpä on pysyttävä vain siinä. Mutta teollisuuden runous, nähkääs, se on kirjallinen suunta, jossa täytyy aukoa uusia uria. Tunnetteko sitä miestä, joka on Amerikan todellinen nero? Sitä miestä, jonka nimeä te ette tiedä, enkä minäkään, mutta jonka työ pitäisi säilyttää, jotta tulevat polvet voisivat saada käsityksen nykyisen Amerikan ajatuksesta ja erikoisuudesta? Minä tarkoitan sitä miestä, joka kirjoittaa ilmoitukset Prinssi Albert-tupakasta. Kuulkaa vain tätäkin:
Prince Albert antaa piipulle autuuden tuoksun. Sanokaa, olettehan tietenkin kuullut puhuttavan, kuinka kahdeksan kilometrin tuntivauhdista loikataan kahdeksaankymmeneen kilometriin vain laskemalla kaasua putkeen? Se on jo koko pulskaa — Mutta — näin meidän kesken, tekisitte viisaasti, jos keksisitte peijakkaan vikkelän kirjanpitojärjestelmän siitä, kuinka nopeasti kohoatte kurjasta tupakkatuulesta mitä ihanimpaan — kun vain pistätte naamaamme piipun, joka on täynnä kiehtovaa kaverianne, Prince Albertia.
Prince Albert on mies, joka pystyy aikaansaamaan sen — on yhä uudelleen yhtä hurmaava, aina viihdyttävä ja tenhotuoksuinen! Tosiasia on, että ette mistään muualta saa kiveräänne niin paratiisillista, sainetta, moninkertaista nikotiininautintoa!
Tarttukaa piippuun salamannopeasti kuin johonkin kallisarvoiseen, joka Teille on tarjona! Jos sen pesä on täynnä Prince Albertia, niin tanssiaskelin kuljette elämän permannolla!
Joko nyt hoksaatte?
»Hm,» sanoi moottoriagentti Eddie Swanson, »se alkaa jo olla miehenmallista kirjallisuutta. Tuo Prince Albert-veitikka — vaikka, hemmetissä, eihän niitä voi kirjoittaa vain yksi; siinähän täytyy olla kokonainen liuma pontevia tuhrusorkkia yksissä, mutta joka tapauksessa: tuo ei kirjoita pitkätukkaisille huijareille, hän kirjoittaa oikeauskoisille liikemiehille, hän kirjoittaa minulle ja minä nostan lakkia hänelle! Se on vain kysymys: tuottaako se todella ostajia? Se on hauska lukea, mutta se ei sano mitään. Minä en milloinkaan menisi ostamaan Prince Albert-tupakkaa vain tuon luettuani, se kun ei sano minulle mitään itse tavarasta. Se on vain lörpötystä.»
Frink vastasi hänelle: »Sinä olet hullu! Täytyykö minun opettaa sinulle tyylin arvoa? Joka tapauksessa tahtoisin keksiä juuri senlaatuista Javelin-auton hyväksi. Mutta minä en yksinkertaisesti kykene. Siksi päätin pysyä vain runollisessa ja yrittää korkeamman tyylin ilmoitusta Javelinista. Mitä pidätte tästä? —
»Pitkä, valkoinen tie kutsuu — kutsuu — ja tarjoaa lentoa kaukana olevien kukkulain yli jokaiselle miehelle tai naiselle, jolla on punaista verta suonissa ja merirosvojen ikivanha laulu huulilla. Pois ikävystyttävä arkiaherrus ja hiiteen kaikki huolet! Vauhti —ihana vauhti — se on enemmän kuin vain hetken huvia — se on elämä teille ja minulle! Tämän suuren uuden totuuden ovat Zeeco-automobiilin valmistajat ottaneet huomioon yhtä paljon kuin hinnan ja ulkonäön. Se on nopea kuin antilooppi, sulava kuin pääskysen lento ja kuitenkin voimakas kuin hyökkäävä elefantti. Jokainen piirto henkii täydellisyyttä. Kuuntele, veli! Sinä et milloinkaan saa tuntea, kuinka ihanaa on matkustaa laajalti, ennenkuin koetat maan viehkeintä vehjettä — Javelin-autoa!»
»Niin», sanoi Frink miettiväisenä, »siinä on siro tuulahdus, jos niin saan sanoa, mutta siinä ei ole keveän keskustelusävyn omaperäisyyttä.»
Koko seura ilmaisi huoaten sympatiaansa ja ihailuansa.