»Joo, mutta sanokaa, onko kukaan teistä, pojat, koskaan asunut Rippletonissa Chicagossa? Minä en tahdo moittia — minusta päinvastoin pitää antaa tunnustusta, missä voi — mutta tiedättekö, kaikista kurjista koloista, jotka ovat olevinaan ensiluokan hotelleja, on se kehnoin. Minä aion toimittaa ne herrat vielä kiinni kerran, ja sen heille sanoin. Tehän tiedätte, minkä luontoinen minä olen — no niin, sitä ehkä ette tiedä, mutta minä olen tottunut ensiluokan mukavuuksiin ja olen täysin valmis maksamaan kohtuullisen hinnan. Minä tulin tässä hiljattain Chicagoon myöhään eräänä iltana, ja Rippleton on lähellä asemaa — minä en ollut koskaan ennen siellä ollut, mutta sanoin autonkuljettajalle —minusta pitää aina ottaa auto, kun tulee perille myöhään; se maksaa ehkä hiukan enemmän, mutta hemmetissä, se on sen arvoinen, kun on oltava ylhäällä seuraavana aamuna aikaisin ja mentävä myymään koneita — ja minä sanoin hänelle: 'Ajakaa Rippletoniin'.
— No niin, niin tultiin sitten sinne, ja minä saapastin tiskin luo ja sanoin ovenvartijalle: 'Well, veli, onko teillä hyvä huone ja kylpyhuone Bill-serkulle?' Ja mitä luulette? Te olisitte kai luulleet, että minä olisin myynyt hänelle hylkytavaraa tai pyytänyt häntä tekemään työtä sabattina! Hän muljautti minuun toisella silmällään ja murahti: 'En tiedä, ystäväni, minä katson', ja sitten hän sukelsi siihen kojuun, missä niillä on huoneet merkittyinä. Melkein luulen, että hän soitti Credit Associationiin ja American Security Leagueen ottaakseen selvän, että minä olin ali right — ainakin olisi sillä aikaa sen ehtinyt — tai ehkä hän vain nukahti hiukan, mutta lopulta hän tuli, katsoi minuun niinkuin se olisi häneen koskenut ja örähti: 'Luulen voivani antaa teille kylpyhuoneella varustetun huoneen!' — 'Oo, se oli kiltti teko — ikävä, että täytyi vaivata teitä — paljonkos siitä minulta viedään?' sanoin todella kohteliaasti. — 'Se maksaa teille seitsemän kolikkoa päivässä, ystäväni', sanoi hän.
— No, oli myöhä, ja joka tapauksessahan se kuului kustannustiliin — sun perhana, jos minä olisin ollut sen maksamassa, eikä firma, niin olisin kierrellyt katuja koko yön, ennenkuin olisin antanut sellaisen roskaravintolan nylkeä minulta seitsemän pyöreää, kilisevää dollaria, se on varma. Nyt annoin asian olla. No, portieeri herätti hauskan nuoren juoksupojan — mainio poika — ei päivääkään yli yhdeksänkahdeksatta vuotta vanha — oli mukana Gettysburgin taistelussa eikä tiedä vielä, että se on lopussa — luuli minun kuuluvan Confederation miehiin, ainakin päättäen siitä, kuinka hän minuun katsoi — ja Rip van Winkle saattoi minut sitten johonkin — minä huomasin sitten, että ne sanoivat sitä huoneeksi, mutta ensin luulin, että se oli erehdys — luulin, että he pistivät minut johonkin Pelastusarmeijan keräysrasiaan. Seitsemästä dollarista per joka diem! Saakeli!»
»Niin, minä olen kuullut, että Rippleton on jokseenkin mahdoton. Kun minä matkustan Chicagoon, asun aina Blackstonessa tai La Sallessa — ensiluokan paikkoja.»
»Sanokaa, onko kukaan teistä koskaan asunut Birchdalessa Terre
Hautessa? Minkälainen se on?»
»Oo, Birchdale on ensiluokkainen hotelli.»
(Kahdentoista minuutin neuvottelu hotelleista South Bendissä,
Flintissä, Daytonissa, Tukassa, Wichitassa, Fort Worthissa, Winonassa,
Eriessä, Fargossa ja Moose Jawissa.)
»Hinnoista puhuen», huomautti veluurihattuinen mies hypistellen raskaissa kellonperissään riippuvaa hirvenhammasta, »tahtoisin tietää, mitä perää siinä on, että muka vaatteiden hinta on alenemassa. Ottakaa nyt esim. tämä puku, joka minulla on ylläni.» Hän nipisti housunsa lahjetta. »Neljä vuotta sitten maksoin siitä kaksiviidettä ja puoli, ja se oli kunnollista, hyvää tavaraa. No, nyt äskettäin menin erääseen puotiin siellä kotona ja pyysin saada nähdä pukuja, ja mies raahaa esiin muutamia ryysyjä, joita totisesti en tahtoisi panna pikentin päälle. Vain uteliaisuudesta kysyin häneltä: 'Mitä te pyydätte tästä roskasta?' — 'Roskasta', sanoi hän, 'mitä te tarkoitatte roskalla? Tämä on hienoa tavaraa, täysvillaa.' — Ei helvetissäkään! Se oli selvää kasvisvillaa, suoraan plantaashilta! — 'Se on täysvillaa, ja me saamme siitä seitsemänseitsemättä ja yhdeksänkymmentä.' — 'Oo, vai niin saatte', sanoin minä. 'Ette vain minulta saa', sanoin minä ja läksin ulos hänen nenänsä edestä. Uskokaa pois. Ja sitten sanoin vaimolleni: 'Kuule', sanoin minä, 'niin kauan kuin jaksat ja vielä voit panna muutaman paikan papan housuihin, emme ajattelekaan ostaa uusia vaatteita.'»
»Se oli oikein, veli. Ja katsokaa vain kauluksia esimerkiksi — — —»
»Mitä? Odottakaa hiukan!» keskeytti paksu herra. »Mikä kauluksia vaivaa? Minä myyn kauluksia! Tiedättekö, että kaulusten valmistuskustannukset vielä ovat kaksisataa seitsemän prosenttia yli — — —»