KAHDESTOISTA LUKU.
1.
Koko matkan kotiin Mainesta Babbitt tunsi varmasti olevansa muuttunut mies. Hän oli kääntynyt tyyneyteen ja selvyyteen. Hän aikoi lopettaa huolissaan-olon liikkeen vuoksi. Hän aikoi hankkia itselleen enemmän »harrastuksia», teatteritilaisuuksia, julkisia kysymyksiä, lukemista. Ja äkkiä, juuri kun oli lopettamaisillaan tavallista väkevämmän sikarin, hän päätti lopettaa tupakoimisen.
Hän keksi uuden ja pettämättömän menetelmän. Hän ei ostaisi tupakkaa, hänen täytyisi lainata, ja tietysti häntä hävettäisi lainata usein. Vilpittömyyden puuskan vallassa hän nakkasi sikarilaatikkonsa ulos tupakkavaunun ikkunasta. Hän meni takaisin ja oli ystävällinen vaimolleen ilman mitään erikoista aihetta, ihaili omaa ylevyyttään ja selitti: »Ihan yksinkertaista. Vain luonteenasia.» Hän alkoi lukea eräästä magazinesta kertomusta jostakin tieteellisestä etsivästä. Viisitoista kilometriä kuljettuaan hän oli tietoinen siitä, että halusi polttaa. Hän veti päätään olkainsa väliin kuin kuoreensa peräytyvä kilpikonna, hän näytti levottomalta, hän hyppäsi kahden sivun yli luettavassaan, sitä huomaamatta. Kahdeksan kilometriä kauempana hän syöksyi pystyyn ja etsi käsiinsä passarin: »Kuulkaa nyt, uh, George, onko teillä — —» Passari näytti kärsivälliseltä. »Onko teillä aikataulua?» lopetti Babbitt. Seuraavalla asemalla hän meni ulos ja osti sikarin. Koska se oli oleva hänen viimeisensä ennen Zenithiin saapumista, poltti hän sen niin loppuun, ettei jäänyt jäljelle kuin senttimetrin pituinen tynkä.
Neljä päivää myöhemmin hän muisti taas lopettaneensa tupakanpolton, mutta oli niin innoissaan perehtyessään taas konttorityöhön, ettei joutanut sitä sen enempää ajattelemaan.
2.
»Pesäpallo, päätti hän, on erinomainen keppihevonen. Mieletöntä ahertaa niin että henki menee. Minä menen katsomaan peliä kolmesti viikossa. Täytyyhän sitäpaitsi kannattaa kotisakia.»
Hän meni ja kannatti sakia ja kohotti Zenithin kunniaa kirkumalla »Hei!» ja »Antakaa selkään!» Hän täytti siihen kuuluvat kirkonmenot tunnontarkasti. Hän piti pumpulinenäliinaa kauluksen ympärillä, hän hikoili, hän avasi suunsa leveään, hillittömään irviin ja joi sitruunasoodaa pullosta. Hän kävi pelissä kolme kertaa viikossa yhden viikon aikana. Sitten hän tinki ja tutki Advocate-lehden ilmoituslaulua. Hän seisoi, missä joukko oli taajin ja höyryävin, ja kun poika lavalla merkitsi ylös viskaaja Big Bill Bostwickin urotyöt, huomautti Babbitt ventovieraille: »Tuo on hyvä! Mainiota!» ja riensi takaisin konttoriin.
Hän oli vilpittömästi vakuutettu innostuksestaan pesäpallopeliin. Onhan kyllä totta, ettei hän ollut viiteenkolmatta vuoteen pelannut pesäpalloa muuten kuin takapihalla Tedin kanssa — hyvin varovasti ja korkeintaan kymmenen minuuttia kerrallaan. Mutta peli oli muodissa hänen piirissään ja se antoi tyydytystä niille murha- ja puolustusvaistoille, joita Babbitt kutsui »isänmaallisuudeksi» ja »urheiluharrastukseksi».
Kuta lähemmäksi konttoria hän tuli, sitä nopeammin hän kulki mutisten: »Minun täytyy pitää kiirettä.» Ympärillä kiiruhti kaupunki vain kiiruhtaakseen. Miehet automobiileissä kiiruhtivat toistensa ohi kiireesti eteenpäinrientävässä liikenteessä. Miehet kiiruhtivat ehtiäkseen junaan, jota seurasivat toiset junat minuutin väliajan jälkeen, ja hyppäämään junista juostakseen katukäytävän yli, syöksyäkseen rakennuksiin, salamannopeisiin pikahisseihin. Lunchravintoloissa kiiruhtivat miehet hotkaisemaan ruokaa, jota kokit olivat kiireesti valmistaneet. Partureissa huutelivat miehet: »Ajakaa partani pian. Minun täytyy kiiruhtaa.» Miehet koettivat kuumeenomaisesti päästä kävijöistä konttoreissa, joissa oli plakaatteja: »Tänään on minun kiirepäiväni» ja »Jumala loi maailman kuudessa päivässä — Te voitte sanoa kaikki sanottavanne kuudessa minuutissa». Miehet, jotka olivat ansainneet kaksi vuotta sitten viisituhatta ja viime vuonna kymmenentuhatta, kannustivat kuluneita ruumiitaan ja kuivuneita aivojaan voidakseen ansaita kaksikymmentätuhatta tänä vuonna, ja ne miehet, joiden voimat olivat loppuneet, juuri kun he olivat ansainneet kaksikymmentätuhatta, kiiruhtivat ehtiäkseen juniin, kiiruhtaakseen läpi sen loman, jonka lääkärit kiireesti olivat määränneet.