Tappelun tällä asteella urhoollinen Ten-Tine oli joutunut epätoivoiseen pulaan; mutta apu tuli aivan odottamattomalta taholta. Se tekijä, jonka sudet olivat laskuistaan pois jättäneet, oli Kirsti Craig. Kirstissä oli kiehahtanut äänetön raivo, kun hän ensin näki tapauksen. Hän oli luullut, että sudet olivat läheisistä metsistä aivan sukupuuttoon hävinneet; ja niiden ilmestymistä hän sen vuoksi piti ainaisena vaarana. Mutta ainakin niitä oli vähän, sen hän tiesi; ja paikalla hän päätti, ettei tämän pienen sakin pitänyt päästä leikistä vähemmällä kuin täydellisellä tuholla.
"Ne ovat susia! Älä astu sinä ulos tästä ovesta!" hän käski tylysti sillä äänellä, jota Mirandan mieleen ei olisi juolahtanutkaan olla tottelematta. Miranda kiihtymyksestä vapisten silmät suurina ja valkein poskin kiipesi akkunaan ja painoi kasvonsa ruutuun litteäksi. Kirsti hyökkäsi ulos, paiskaten oven kiinni.
Puupölkyn ohi kulkiessaan Kirsti tempasi kirveen käteensä. Hänen kauniit kasvonsa olivat jäykät kuin rauta. Mustissa silmissä paloi viha. Se oli epätoivoinen yritys käydä kolmen hurjistuneen suden kimppuun ilman muuta apua kuin karibusarvas; mutta Kirsti ei ollut niitä naisia, jotka tieltä palaavat, kuten olemme jo nähneet.
Kirves oli tottuneessa ja tarkassa kourassa ja heti ensi isku, joka sattui lähimmän suden etujalkain taa, melkein leikkasi sen kahtia. Toiselta puolen siten äkkiä vapautettuna Ten-Tine pyörähti ympäri kuin salama päästäkseen käsiksi toiseen hyökkääjäänsä, mutta peto hyppäsikin takaperin. Ten-Tinen sarvia väistäessään se melkein kimposi Kirstin päälle, tämä ei voinutkaan iskeä tuhoiskua koko voimallaan, ei muuta kuin kirveen lappeella sai lyhyeen nopattua sitä leuan alle. Siitä se kuitenkin lensi hetkeksi nurin, ja tämä hetki riitti Ten-Tinelle. Ilmaan ponnahtaen karibu alas pudotessaan iski molemmilla talttamaisen terävillä etukavioillaan vastustajaansa keskelle kylkiluita. Isku oli murhaavan ratkaiseva. Teräksisetkään kylkiluut eivät olisi sitä kestäneet, eikä kulunut kuin muutama harva sekunti, ennenkuin lumella makaava verinen harmaa nahka oli niin muodoton, että sitä oli vaikea sudeksi tuntea.
Viimeinen joukosta, jonka Ten-Tinen isku oli rammaksi ruhjonut, oli viisaana miehenä väistynyt syrjempään, huomatessaan Kirstin tulevan. Nyt se kääntyi pakoon. Mutta Kirsti oli päättänyt, ettei ainoankaan pitänyt päästä pakoon, ja hän lähti takaa ajamaan. Hän oli niin hyvä juoksemaan kuin harva toinen nainen. Hän päätti saattaa täytäntöön tuiman tuhopäätöksensä. Sutta ensin esti rampaus; mutta juuri kun se oli päin kääntymäisillään taistellakseen sokeasti kuolemaan saakka sukunsa tavan mukaan, niin ponnistus laukaisi jäykistyneet lihakset, niin että se jälleen pääsi juoksemaan. Oikaisten pitkään laukkaansa se ampui pakoon takaa-ajajastaan, ikäänkuin tämä olisi paikallaan seisonut.
Kirsti pysähtyi, heilautti kirvestään ja nakkasi sen pakenevan jälkeen koko voimallaan. Se sattui. Jos se olisi sattunut oikein, terä edellä, niin se olisi toteuttanut heittäjänsä koko tarkotuksen; mutta se sattui pohja edellä keskelle pedon takapuolta. Isku sysäsi sitä, niin että se mukelsi nurin niskoin lumelle. Susi kiljui hämmästyksestä ja kauhusta; mutta sekunnin kuluttua se uudelleen malttoi mielensä, ponnahti kuin harmaa karvakerä risukasan yli ja katosi metsän kaartoihin.
Kun Kirsti kääntyi takaisin, niin hän näki Mirandan seisovan ovessa valkoisena, surkeana ja hämmentyneenä; ja Ten-Tine taas lehmineen, odottamatta tilaisuutta häntä kiitelläkseen, kulki juoksujalkaa pois poikki vaikeitten kenttien, kuono pitkällä, sarvet takakenossa pitkin selkää. Ten-Tinestä itsestään ja haavotetusta nuoresta lehmästä tippui joka askeleella heleän punaista, höyryävää verta.
IX LUKU.
Pax Mirandä.
Kirsti olisi tämän seikkailun jälkeen entistä enemmän pelännyt Mirandan puolesta, ellei olisi ollut tuota lapsen merkillistä ystävyyttä suuren naaraskarhun kanssa. Heti kun lumi oli sulanut ja aarniometsä jälleen alkoi houkutella Mirandaa salaperäiseen hiljaisuuteensa ja läpikuultavaan hämäräänsä, ilmestyi Kroof uudelleen yhtä uskollisena kuin ennenkin. Kun Kroof oli poissa, niin metsät olivat lapselle kielletty maailma, johon hän vain saattoi kaihomielin kurkistella ja katsella metsän piilevää kansaa sen salaisuuksia oivaltavilla silmillään.