Askel askeleelta se tuli lähemmäksi. Mirandan kirkkaassa katseessa oli jotain, joka siinä herätti luottamusta. Lopulta se oli kyllin lähellä koskettaakseen keltaista vatia liikkuvalla ylähuulellaan. Se näki, että vadissa oli jotain. Se kurotti kuononsa reunan poikki ja Mirandan ihmeeksi puhalsi siihen. Vilja pöllähti joka suuntaan, jopa jotkut jyvät tarttuivat sen omiin kosteihin huuliin. Se peräytyi takaisin päin hieman säikähtäen. Sitten se nuoli huulensa ja maku oli siitä miellyttävä. Ja sen turpa palasi takaisin mieltäkiinnittävään maljaan; ja haistettuaan taas sangen varovasti se nuoli suuhunsa kaikki, mitä siinä oli.
"Hyi hotkaa!" huudahti Miranda hellästi moittien ja juoksi takaisin tupaan enemmän tuodakseen.
"Eiköhän Saunders olisi vihainen", hän ajatteli itsekseen, "jos se tietäisi että minä annan sen tatarta tälle kauniille sarvaalle?"
Ten-Tine seurasi lähellä hänen perässään haistellen uteliaana punaista nauhaa, joka oli tytön kaulassa. Kun Miranda meni tupaan tattaria saamaan, niin sekin yritti tulla hänen mukanaan, mutta sen sarvet olivat liian leveät ovesta mahtuakseen. Kirsti, joka lakaisi kiireellä, katsoi ylös hämmästyksellä, kun iso pää pimitti oven.
"Voi sinua lapsi parka!" hän huudahti; "aivanhan sinä tuot kaikki metsän eläimet tänne meidän kanssamme asumaan."
Hän ei kuitenkaan kieltänyt Ten-Tineltä muutamaa kourallista tattaria, vaikka tämä puhalsi toisen puolen lattialle, niin että hänen täytyi ne laasten koota. Kun Ten-Tine oli kaikki syönyt ja huomasi, ettei enempää annettaisi, niin se vastahakoisesti peräytyi ovelta ja alkoi haistella akkunanpuitteita, painaen uteliasta turpaansa koetteeksi lasiruutuakin vastaan.
Sattuipa niin, että Ten-Tineä ja sen pientä joukkoa olikin nälän himolla takaa ajettu koko ajan pohjoisilta mailta saakka, vaikk'eivät ne siitä mitään tienneet. Neljä isoa harmaata metsäsutta oli niiden jäljillä. Vaikka sudet olivat verenhimoiset, niin olivat ne samalla viisaatkin, eivätkä halunneet hyökätä koko lauman kimppuun, ne kun tiesivät, että karibu on tuima tappelija. Mutta ne odottivat tilaisuutta erottaakseen jonkun lehmistä muusta laumasta, uuvuttaakseen sitten sen yksinään. Monta päivää ne olivat jälkiä seuranneet ja tällä ajalla saaneet tyytyä hyvin niukkaan muonaan; nyt niitä kalvoi sekä nälkä että viha. Metsästä ulos tullessaan ne näkivät viisi karibulehmää navetan luona syömässä, Ten-Tineä ei missään. Tilaisuus oli liian harvinainen, jotta sitä olisi voitu jättää käyttämättä. Ne kaikin päättivät nyt hyökätä. Rinnan kaikki neljä laihaa sutta laukkasi ääneti lumen poikki, pitkät harmaat kuonot kurtussa, valkoiset hampaat irvissä, harmaan ja valkoisen kirjavat hartiat kuin tahdissa nousten ja laskien, pörhöiset hännät suorana perässä.
Karibulehmät näkivät viime tingassa niiden tulevan. Puoleksi sekunniksi ne jäykistyivät hämmästyksestä. Sitten ne sukkelaan juoksivat piiriin, perät yhteen työntäen, kaikki sarvet ulospäin ojentaen. Se oli sukupolvien tarkkaa perittyä sotakuria.
Ilman muuta ääntä kuin syvästi huohottaen, läähättäen sudet hyppäsivät hyppynsä, koettaen päästä tämän pistinmäisen sarviaidan päälle. Kaksi singahti kiljuen takaisin. Yksi sai lehmän puoleksi piiristä ulos ja polvilleen sortumaan, iski hampaansa sen niskaan ja olisi sen lopettanut, ellei lähin naapuri olisi tuikannut sutta niin tuimasti kylkeen, että se kimakalla rähähdyksellä hellitti hampaansa. Mutta neljäs susi huomasi piirin heikon kohdan. Se typerä nuori lehmä, jonka kimppuun se hyökkäsi, pillastui paikalla pelosta. Se syöksyi piiristä pois ja pakeni. Seuraavassa silmänräpäyksessä susi oli sen kurkussa kiinni.
Samalla kun susi kiskoi sen nurin, hyppäsivät muutkin sudet sen kimppuun. Muut lehmät, puolustusasentonsa säilyttäen, katselivat sen hätää jotenkin välinpitämättöminä, epäilemättä ne olivat sitä mieltä, että siinä tyhmyys sai palkkansa ja ettei kumppani parempaa loppua ansainnutkaan. Mutta Ten-Tine, jolle tilanne selvisi yhdellä silmäyksellä, oli asiasta toista mieltä. Sille tämä tyhmä nuori lehmä oli sangen kallis. Kimakalla raivon kiljauksella, joka oli puoleksi määkinää, puoleksi mylvinää, se hyökkäsi apuun. Ensimäinen susi, jota se iski, lensi ulkohuoneen nurkkaa vastaan ja palasi tappeluun ontuen ja hyvin vähällä innolla. Seuraavan se tuhosi molemmilla etujaloillaan, taittaen kerrassaan pedon selän. Muut kaksi paikalla purivat kiinni sen kylkiin koettaen kiskoa sen nurin; se taas hyppien pystyyn ja takajaloilleen nousten teki sankarillisia ponnistuksia karistaakseen ne irti kyljistään, jotta voisi puskea ja iskeä kavioillaan. Verta vuotava lehmä sillä välin kömpi jaloilleen ja pakeni takaisin urhoolliseen piiriin, joka hieman vastahakoisesti enää avautui. Tästä niitä ei pidä moittia liian kovasti. Sillä karibuitten silmissä nuorikko oli tehnyt suurimman kaikista rikoksista, kun oli rivistä paennut ja jättänyt koko karjan tuholle alttiiksi.