Miranda kääntyi Taaviin voitonriemuisena, unhottaen kaikki suuttumukset.
"Minä vannon, Miranda!" nuori erämies huudahti, "että se tyttö, joka saa kiimaisen uroshirven lauhtumaan, se on varmaan metsän kuningatar. Minä otan lakin päästäni teidän majesteettinne edessä!"
"Pane se taas päähäsi, Taavi", sanoi impi, joka ei vähääkään pahastunut, "ja mennään sitten siimaa laskemaan."
Niemen nokan takaa löytyi rautapuu- ja mustikkapensaikosta [Tämä pohjois-amerikkalainen kasvi (Gaylussacia) on pensas, jolla on mustikan kaltaiset tummansiniset syötävät marjat. (Suom. muist.)] puinen kanootti eli haapio täysin hyvässä kunnossa. Taavi työnsi sen vesille ja Miranda nakkasi siihen kelan, jolle oli kiedottu vankkaa turskasiimaa, siimassa aina neljän jalan päässä toinen toisestaan neljä puolentoista jalan mittaista kieluketta vankkoine koukkuineen. Sitten hän alkoi peltiastiastaan pistää koukkuihin täkyjä.
"Miks'ei niin pitkässä siimassa ole enempää koukkuja?" kysyi Taavi.
"Mitäpä minä pyytäisin enemmän taimenia kuin syödä jaksamme?" selitti Miranda. "Ei niitä ole hauska pyytää tällä tavalla, eivätkä ne suolattuina maistuisikaan paljon miltään."
Meloja oli vain yksi ja sen Taavi anasti. "Istu sinä keulassa, Miranda, ja hoida siimaasi, niin minä melon", hän sanoi.
Mutta siihen ei Miranda vähääkään suostunut. "Kuuleppa nyt, Taavi", hän huudahti, "nämä ovat minun hommiani ja sinä olet vieras. Totta tosiaan, minun melkein on mieleni paha siitä, kun otin sinut kanssani. Istu nyt vaan siinä, johon sinut on asetettu, ja tee, niinkuin minä käsken, taikka en huoli sinua kanssani toista kertaa."
Nuori mies kävi nöyrästi venhoon polvilleen, vähän keulan puoleen, mutta ei niin kauas, että kanootti hänen suuremman painonsa vuoksi olisi käynyt nokkapainoon. Sitten Miranda astui siihen sirosti, istahti perään poikkituhdolle ja alkoi pistellä melallaan tarkkaan ja ihmeen taitavasti. Kanootti ääneti kiiti varjosta kareettomalle peilille. Aivan nokan kohdalla, toistakymmentä syltä rannasta, kellui puinen koho uppikiveen kiinnitettynä. Miranda pysäytti kanoottinsa sen viereen, huovaten ääneti melallaan voimallisin rannepunalluksin. Kohossa oli ruostunut määrly, ja siihen hän kiinnitti siiman pään.
"Tämän nokan edustalla taitaa olla syvää vettä", arveli Taavi.