"Tietenkin", vastasi Miranda. "Taimenia ei olekaan muuta kuin syvässä vedessä."
Taavin oli kyllä lupa lausua julki mietteitään, mutta hommiin hän ei saanut sen tehokkaammin ottaa osaa. Kun hän oli enemmän toimen ja haaveen kuin puheen mies, niin ei tämä osa ollut hänen mielensä mukainen, ja hän sen vuoksi piti suunsa; kun taas Miranda, kätevästi siimaa lappän toisella kädellään, toisella kädellä taitavasti hoiti melaansa siten, että kanootti liukui rantaa kohti. Hän oli liian kiintynyt hommiinsa selitellääkseen niitä Taaville, mutta tämä näki, että hän aikoi kiinnittää siiman toisen pään paaluun, joka kohosi vedestä melkein rantapiissä.
Miranda pisti nyt siiman pään jalkansa alle, jotta se pysyi kiinni, ja kahden käden melaan kiinni käyden aikoi laskea rantaan, kun samalla yhtä koukkua nykäisi rajusti. Siima luiskahti hänen keveän jalkansa alta ja lappoi järveen sen sileän tien. Taavi huomasi, miten kävi; mutta hän oli siksi viisas, ettei ruvennut sanomaan, eikä edes äänellä tarkottamaan, että "enkös minä . . ." Hän sen sijaan kääntyi ja osotti kohoa, joka nyt liikkui hyvin oikullisestä, hyökkäillen puoleen ja toiseen ja toisinaan aivan veden alle sukeltän. Järven lasimainen peili meni rikki. "Sinä jo sait kalan, Miranda", hän huudahti voitonriemuisena; ja hänen ilmeinen intonsa kokonaan lauhdutti Mirandan harmin. Pari kolme kertaa melalla pistäen impi palautti kanootin kohon luo ja Taavi sai palkkansa.
"Ota kohosta kiinni, Taavi", Miranda käski, "ja nosta kala kanoottiin, minä sillä välin hoidan kanoottia."
Taavi suuren molskeen ja melskeen kerällä veti venhoon suuren, ainakin kahdentoista naulan painoisen taimenen, ja nakkasi sen pohjalle läiskimään. Miranda pisti puukkonsa sen niskaan ja tällä inhimillisellä, vaikka tuimalla tavalla päätti sen taistelun.
Taavin ihaillen katsellessa kimaltelevaa saalista Miranda alkoi päästellä siimaa kohosta.
"Mitä sinä nyt teet, Miranda?" kysyi Taavi, kun tyttö vielä otti syötit muista koukuista ja nakkasi ne järveen.
"Emme viikkoon tarvitse taimenta, kun tämän saimme", impi selitti. "Tämä kun on niin iso ja kaunis." Ja hän käänsi venhon keulan kohti niemen varjoa ja omaa rantaa.
XV LUKU.
Riistapaisti.