Vaikka matkustajia oli vain yksi, oli asemasillan ääreen ajettu kahdet ajoneuvot. Walter Bird oli tullut kiiltävällä ruskealla tammallaan, joka oli upein valjain asetettu kevyen keikari-reen eteen. Jimmy Wright taas oli tullut toisella isolla harmaalla parihevosellaan, joka oli valjastettu matalan vankan maalaisen laitareen eteen. Molemmat nuorukaiset olivat koko viime viikon käyneet jokaisella tulevalla junalla, he kun tiesivät Melissan varmaan palaavan jouluksi kotiin eikä kumpikaan uskaltanut luovuttaa vähintäkään etua toiselle.
Poikamaisen ylpeänä ajoneuvojensa upeammuudesta Walter, kohottaen pakettiosuuttaan korkealle kuin voitonmerkkiä, koetti saada Melissan paikalla oman rekensä luo.
"Tule katsomaan minun uutta kilparekeäni, Melissy!" hän houkutteli yksinkertaisen valtioviisaasti. "Se on jo ollut minulla kuukauden päivät, mutta ei ainoakaan tyttö ole siihen vielä päässyt. Olen pitänyt sitä, jotta sinä saisit sen uusia!"
Jimmy Wrightin terävät syvät harmaat silmät olivat tasaisten kulmainsa alla kirkastuneet voitonriemusta, kun hän näki vankan ruskean matka-arkun, joka majesteettisessa yksinäisyydessä seisoi asemasillalla. Hän oli tuntenut tuskastuttavaa epäilystä kilpailijansa hemaisevan pikkureen vuoksi. Mutta hänen käytännöllinen silmänsä oli paikalla huomannut, että se reki oli liian pieni, jotta arkku olisi siihen mahtunut. Jättäen Melissan käden napisematta hän lähti arkun luo ja heilautti sen laitarekeensä keveästi, kuin olisi se ollut nauhakotelo. Hänessä askarteli semmoinen viekas epäluulo, ettei naista ole helppo saada eroamaan matkatavaroistaan.
"Minä ajattelin, että tietysti sinulla on arkkukin, Melissy", hän sanoi tyynesti, "ja sen vuoksi otin laitareen, enkä vanhaa kirkkorekeä. Minä toivon, että kyllä kai sinä nyt suostut laitareessäkin ajamaan, kun olet ollut niin kauan Frederictonissa."
Melissa katsoi epäröiden toisen odottavan kasvoista toiseen. Hänen avoimissa sinisilmissään ei näkynyt muuta kuin ystävällisyyttä ja jonkinlaista tyttömäistä mielihyvää tämän mairittelevan tilanteen johdosta.
"Se on kovin ystävällisesti tehty, että molemmat olette tulleet minua hakemaan!" hän sitten huudahti, "ja minä todellakin haluaisin, että voisin ajaa kummankin kanssa samalla kertaa. Ja jos minä olisin sirkuksessa kasvanut, niin ehkä voisinkin." Hän nauroi hempeästi ja väänteli molempia valkotumppuisia käsiään teeskennellyllä epätoivolla.
"Jim sai arkun!" intti Bird. "Hän on saanut osansa. Tule sinä minun kanssani!"
Jim Wrightin leuka työntyi itsepintaisesti eteenpäin moisesta ehdotuksesta, mutta kun hän oli harvapuheinen mies, niin ei hänellä ollut vastausta valmiina. Niin harras oli hänen halunsa anastaa ja kääriä ja viedä matkassaan tämä solakka, tuskaa tuottava olento, joka oli hänen edessään, että hän oli vielä tavallista harvapuheisempi. Mutta hänen vaikenemisensa oli hänelle enemmän eduksi kuin sanat, sillä sen kautta Melissasta paikalla tuli hänen liittolaisensa.
"Walter", hän huudahti, "jos se on sinun mielestäsi tasajako, niin varmaan Jim antaa sinulle arkun ja ottaa minut! Kuka olisi luullut, että vanhaa ruskeata arkkua, oli siinä mitä tahansa, koskaan pidettäisiin kohtuullisena tasajakona minun rinnallani!"