"Rotha on oikein sydämellinen tyttö", sanoi hän kuullessaan, miten
Rotha lauleskeli työskennellessään maitokamarissa.
Shoulthwaiten emäntä näytti rakastavan kaikkia ihmisiä, mutta hän oli varannut sydämessään erityisiä nurkkia lemmikeilleen, joihin Rothakin kuului.
"Ansaitseeko tytön isä niin huonosti, että hänen on pakko pitää tuota äreää maankiertäjää luonaan?" kysyi vanha laaksolainen eräänä päivänä.
Hän puhui nyt Wilsonista ensi kerran uittamisuhkauksensa jälkeen. Kun hänelle kerrottiin Wilsonin raa'asta käyttäytymisestä Rothaa kohtaan, sanoi hän vain: "Muudan vanha sananlasku sanoo: 'Arasta kissastakin voi kehittyä rohkea rotta.'" Sen jälkeen ei hänen kuultu puhuvan Wilsonista enää mitään.
Luonto näytti oikeastaan tahtoneen luoda Rothasta hilpeän ja iloisen tytön, vaikka se oli kutonut tummempiakin lankoja hänen valoisaan luonteeseensa. Hän oli pitkä ja solakka, ja hänen pieni päänsä oli melkein lumoavan kaunis. Kun hän lypsi, kirnusi tahi leipoi, kuultiin hänen tavallisesti lauleskelevan mielilauluaan:
"Vie veikkonen kaunis tää nokkani, jolla ohria poimiskelen, ett' torven siit' herttua Hamiltoni vois tehdä itselleen."
"Satakielellä on hilpeä tulkki", sanoi Willy Ray nojautuen sivumennessään hetkiseksi maitokamarin ovenpieleen. Rotha siellä vain lauloi, kun hän valkoinen esiliina yllään ja hihat käärittyinä kyynärpäiden yläpuolelle punnitsi viimeisestä kirnuuksesta saatuja voipalasia ja merkitsi palaset vanhalla kömpelöllä merkillä. Tyttö taivutti päänsä ja punastui kuullessaan Willyn sanat. Viime aikoina oli hän tullut sellaiseksi, ettei hän voinut enää mitenkään katsoa nuorukaista silmiin. Willy ei sanonut enää mitään, punastui vain kovasti poistuessaan.
Ralphia kohtaan käyttäytyi Rotha aivan eri tavalla. Hän puhutteli tyttöä hyvin harvoin, mutta kun hän sattui sen tekemään, katsoi tyttö häntä aina ujostelematta silmiin. Jos Rotha tapasi hänet pihalla, kuten joskus tapahtui, kun hän haki vettä lähteestä, nosti Ralph tavallisesti voimakkailla käsillään vesisangot veräjän yli hänelle, ja silloin tuntui tytöstä aina siltä kuin hänen äänensä olisi kuulostanut lempeämmältä.
"Minusta näyttää", sanoi rouva Ray miehelleen eräänä päivänä kehrätessään Shoulthwaite Mossin keittiössä pysäyttäen rukin rattaan ja sivellen sormillaan villaa, "minusta näyttää, että Willy pitää tavallista enemmän räätälin kauniista tytöstä."
"Entä Ralph sitten?" kysyi Angus.