Ruumissaatto oli nyt tullut näkyviin. Muutamien minuuttien kuluttua olisi se jo hänen luonaan. Niin, siellä tuli Robbie Anderson taluttaen tammaa. Hän ei ollut vielä sitonut nuorta hevosta tammaan, mutta sehän voidaan tehdä täällä. Mutta hänen olisi pitänyt tehdä se solan päässä. Kuinka oli Robbie unhottanut sen?
Ralphin vakavat kasvot kävivät yhä vakavammiksi, kun hän katsoi juhlallista kulkuetta, joka lähestyi häntä. Willy oli tuntenut hänet. Kas, miten hän painoikaan päätään kumaraan istuessaan satulassa! Tällä hetkellä Ralph ei enää ajatellut viime päivien hirveitä tapahtumia ja vielä hirveämpiä huomioita. Hän ei muistanutkaan sitä onnen käännettä, mikä oli tuonut hänet tälle paikalle, vaan näki ainoastaan sen valkoisen kuorman, jota tamma kantoi selässään, ja ajatteli vain häntä, johon hänen varhaisimmat muistonsa liittyivät.
Kohottaessaan päätään ja pyyhkiessään kyyneliä silmistään hän näki vastakkaisella kukkulalla seisovan toisen naisen lähtevän juoksemaan häntä kohti kovasti huutaen kuin pelosta, mutta tuuli kantoi hänen äänensä syrjään, niin ettei Ralph kuullut hänen sanojaan. Naisen liikkeistä ymmärsi hän kuitenkin sen verran, että jotakin oli tapahtunut hänen takanaan. Mikään vaara ei uhannut enää saattoa tällä lyhyellä matkalla, minkävuoksi Ralph kääntyi ja kiipesi nopeasti ylöspäin. Silloin kuulosti naisen ääni kovemmalta ja kimakammalta kuin milloinkaan ennen ja sen sävy oli äärettömän tuskallinen ja toivoton.
Ralph kääntyi jälleen ja pysähtyi. Eikö hän ollut ymmärtänytkään naisen viittauksia oikein? Oliko saatolle sattunut jotakin? Ei, tamma kiipesi tyynesti solaa ylöspäin.
Mitä se sitten tarkoitti? Kimakat huudot kantautuivat vielä hänen korviinsa ja tuuli kantoi pois sanat. Jokin oli nyt hullusti, jokin vakava asia. Hänen pitää mennä vielä ylemmäksi katsomaan.
Samassa hän huomasi Simeon Staggin juoksevan häntä kohti kauhistuneen näköisenä. Hänen kintereillään seurasi kaksi ratsastajaa ja kolmas ratsastaja oli vähän kauempana. Simiä ajettiin takaa. Hänen hurjistunut käytöksensä ilmaisi sen.
Ralph ei kysynyt itseltään, miksi, vaan juoksi Simiä kohti. Nopeammasti kuin ajatus ja ennenkuin Sim ehti huoahtaakaan hyökkäsi Ralph eteenpäin, tarttui molempien hevosten suitsiin ja keikautti hurjalla tempaisulla molemmat ratsastajat maahan. Ei kumpikaan loukkautunut.
Molemmat hyppäsivät heti pystyyn ja syöksyivät Ralphin kimppuun koettaen tarttua häneen lujasti voidakseen panna käsiraudat hänen käsiinsä.
Silloin ehdittyään ajatella ensi kerran selveni hänelle totuus kuin salamanleimahdus. Häntähän tässä ajettiinkin takaa ja hän oli itse antautunut poliisien käsiin. He seisoivat pensaikon läpi johtavan aukon vieressä. Saattajatkin olivat jo saapuneet solan päähän ja näkivät mitä oli tapahtunut. Robbie Anderson lähestyi heitä nopeasti tammoineen. Poliisit huomasivat vangin piakkoin saavan apua ja heittivät sen vuoksi käsiraudat menemään koettaen nostaa Ralphin toisen hevosen selkään. Sim koetti kiskoa hevosta syrjään ja koira haukkui raivokkaasti purren heidän sääriään. Mutta miehet onnistuivat sittenkin voittamaan hänet ja kaatoivat hänet maahan.
Nyt olivat he jo kaikki joutuneet aukkoon ja tappelivat matalan virran pohjalla. Robbie päästi tamman suitset käsistään ja riensi auttamaan Ralphia. Samalla puhalsi kova vihuri vuorilta ja tunkeutui aukkoon. Se tarttui tammaan, joka säikähtäen miesten kovia huutoja ja koiran haukuntaa ja pelästyen vihuria läksi kovasti laukkaamaan vuoria kohti arkku selässään.