Ja seuraavassa silmänräpäyksessä nuorukainen oli jo poistunut.
XIX.
KIHLAUS.
Jäätyään yksikseen käsitti tyttö vasta täydellisesti tilanteensa. Hän kohotti kätensä silmilleen, saman käden, jossa vielä tuntui Willyn käden heikko kosketus.
Mitä olikaan tapahtunut? Oliko Willy pyytänyt häntä vaimokseen? Ja oliko hän vastannut näennäisesti kieltävästi?
Willyn ääni oli vielä värähtelevinään hänen korvissaan heikkona katkonaisena muminana, melkein kuin nyyhkytyksinä.
Oliko hän sittenkin kieltäytynyt? Se ei voinut olla mahdollista. Hänhän oli vain koditon tyttöraukka, vailla kaikkea sellaista, mikä olisi oikeuttanut hänet saamaan Willyn laisen miehen. Kuitenkin hän tiesi — hänhän oli kuullut — että Willy rakasti häntä ja aikoi jonakin päivänä pyytää häntä vaimokseen. Hän oli kyllä otaksunut tuohon päivään olevan vielä pitkälti aikaa. Hän ei ollut osannut aavistaakaan, että se tapahtuisi nyt. Miksi ei Willy ollut antanut hänelle ajatusaikaa? Jos Ralph vain tietäisi, mitä hän olikaan tehnyt!
Pari tuntia kuljeskeli Rotha talossa hajamielinen ilme silmissään.
Willy palasi takaisin hetkisen kuluttua ja auttoi Rothaa siirtämään rullatuolin, jossa äiti lepäsi, takan ääreen. Willy oli jo saavuttanut tavallisen tyyneytensä ja puhui kuin Rothalle ei mitään erinomaisempaa olisi tapahtunutkaan. Ehkä kaikki tuo, mikä ahdisti Rothan mieltä, oli ollutkin vain jonkinlaista unta, sillä Willyhän jutteli iloisesti. Juuri silloin tuli Rothan isä keittiöön ja hiipi hiljaa paikoilleen avaran uuniloukon kaukaisimpaan nurkkaan. Willy meni pihalle melkein heti. Kaikki tuntui Rothasta hyvin sekavalta. Oliko mahdollista, että hän oli näennäisesti vastannut kieltävästi?
Raisen kappalaisen tulo herätti hänet äkkiä tällä hetkellä huumauksestaan.