Tiistai-aamuna ei Robbie kuluttanut hetkeäkään kysymyksiin, mutta tuhlasi monta kallista hetkeä saadakseen varmuuden muutamiin pieniin yksityiskohtiin, jotka eivät tyydyttäneet häntä ja joihin hän ei voinut luottaa. Kukaan ei näyttänyt huomanneen Simin laista miestä, ei tänään, eilen eikä sunnuntaina.
Hän oli aivan ymmällä ja alkoi ajatella, eikö olisi viisainta kääntyä takaisin, kun muudan onnellinen ajatus juolahti hänen mieleensä.
Mitä olivat ihmiset sanoneetkaan hänelle Simin ujoudesta ja arkuudesta? Olihan selvä kuin päivä, että pieni miesraukka oli koettanut karttaa kyliä kiertämällä niiden ympäri ketojen poikki.
Ollen tästä melkein varma läksi Robbie jälleen matkalle päättäen pysähtyä vasta Kendalissa. Kun hän tuli kylien läheisyyteen, haki hän sellaisia polkuja, joiden hän luuli lyhyesti mutkitellen kiertävän ne, ja kulkiessaan erästä sellaista sivuutti hän muutaman tuvan, joka sijaitsi eräässä tienristeyksessä. Hän oli tähän saakka tehnyt joukon tuloksettomia kysymyksiä ja saanut vastauksia, jotka olivat olleet vielä huonompia kuin arvottomat, mutta hän ei sittenkään voinut vastustaa kiusausta kysyä tästäkin talosta.
Kiertäen tuvan päästäkseen ovelle, joka aukeni takapihalle, meni hän avonaiseen kuistiin. Kuullessaan hänen oudot askeleensa tuli sisähuoneesta kuistiin muudan vanha nainen, jonka kasvot olivat hyvin ruskeat ja ryppyiset. Hän tervehti vierasta niiaten ja kysyi lempeällä äänellä tahi näytti kysyvän, mitä hän haluaa.
"Pyydän anteeksi, rouva", sanoi Robbie, "mutta oletteko ehkä sattumalta huomannut erään harmaatukkaisen ja pitkäpartaisen pienen miehen kulkevan tästä ohi?"
"Sanoitteko pienen miehen?"
"Sanoin. Pienen ja riutuneen näköisen miehen."
"Kyllä", vastasi nainen.
Robbie oli epävarma, mitä tämä vastaus oikein sisälsikään. Mutta ymmärtäen sen pyynnöksi tarkempaan kuvaukseen hän jatkoi: