Paimen liikahteli levottomasti lavitsallaan.
"Vanha Wilson olikin hyvin ilkeä mies", jatkoi Matthew tyynesti. "Hän oli tottunut kohtelemaan huonosti naapureitaan välittämättä ollenkaan heidän kärsimistään vahingoista. Hänellä oli aina paha mielessä, ainakin viime aikoina. Tuo kurja maankiertäjä olisi kyllä aiheuttanut jonkinlaisia vaikeuksia Ralphille, jos hän vain olisi saanut elää. Hän vannoi tekevänsä sen, tuo kiittämätön roisto; ja hän olikin hyvin häikäilemätön mies."
"Ihmiset sanovat hänen uhanneen Ralphin isääkin", sanoi Monsey huomattavasti vapisten.
"Niin kyllä, mutta Angus ei olekaan mistään arkalasta kotoisin.
Muistan, miten hän kerran pieksi sonnia hypättyään ensin sen selkään.
Angus on oikea miesten mies ja hyvin vaarallinen silloin kun hän on
vihoissaan."
"Muistatteko vielä Anguksen ja Wilsonin välisen riidan, josta kerroitte minulle silloin?" sanoi Reuben Thwaite Matthew Branthwaitelle.
"Mistä riidasta sinä nyt puhutkaan?" kysyi Monsey.
"Mistäkö? Heidän viimeisestä riidastaan tietysti. Silloin sai Wilson lähteä siekailematta Shoulthwaitestä", sanoi Matthew.
"En ole kuullut siitä milloinkaan mitään", sanoi opettaja.
"Siinä ei ole paljon kuulemistakaan. Olin menossa Ralphin kanssa Mossiin eräänä päivänä, kun kuulimme Anguksen ja Wilsonin riitelevän. Wilson sanoi Angukselle katkeran ivallisesti: 'Koittaa vielä hetki, jolloin selvitän välini täydellisesti kanssanne. Hän saa osakseen vielä kummallisen kohtalon. Vannon, että komea poikanne saa piakkoin tutustua pyöveliin.' Angus oli aivan suunniltaan raivosta, sanon sen teille, ja sanoi Wilsonille: 'Sinä änkyttävä ja uikuttava roisto siinä, näytän sinulle vielä huutia! Vai aiot sinä hankkia vangitsemismääräyksen. Miten paksupäinen ja pöyhkeä houkkio sinä oletkaan! Annan sinulle vielä kunnollisesti selkään. Laputa nyt matkoihisi hyvän sään aikana, kun vielä voit liikuttaa koipiasi!'"
"Ja Angus olisi kyllä toteuttanutkin uhkauksensa eikä se olisi ollut ensi kerta", sanoi pieni Reuben pudistaen tarkoittavasti päätään.