"Minä olen kuullut, että hän aikoo koettaa onneansa uudestaan", tiesi
Giles lisätä.
"Ei, ei, ei sinne päinkään", väitti seppä. "Kun se ilkeä tyttö jätti miesparan, on Mattha-rukka kokonaan menettänyt rohkeutensa ja elämänhalunsa eikä ole käynyt katsomassakaan sitä paikkaa, jossa ennen niin mielellään raatoi. Niinpä hän on melkein toimettomana mökillänsä elellyt. Mutta Hugh Ritson käytti tilaisuutta hyväkseen ja keinotteli häneltä kaivoksen omakseen — rahatta ja hinnatta, kuten olen kuullut. Nythän on pannut Mattha-paran sinne työhön palkkalaisena, mikä vanhuksen on vienyt perikatoon vuosia sitten."
"Ja nyt vanhus tahtoo nähdä onnen kohoavan sieltä", hymähti Giles.
"Jos nouseekin, ei se ole enää Matthan onni."
"Ei, siitä ei pelkoa", myönsi kaivosmies.
Gubblum kaivoi perät piipustaan ja sanoi miettivästi: "Matthan touhu on yhtä turhaa kuin minun ja käen."
"Mitäs se oli, mies?" kysyi seppä käärien nahkaisen, esiliinansa rullalle ja kiertäen sen vyötäistensä ympäri. Pantiin ahjoon uusia hiiliä, palkeet puhalsivat ja hehkuvat liekit leimahtelivat lämmittäen ja valaisten. Veitikka pilkisti sepän silmistä. "Mitäs se oli?" hän kertasi.
"Hän lopettaa kaiken hommansa liian lyhyeen", sanoi Gubblum. "Minun rouvani sanoi minulle kerran: 'Gubblum', sanoi hän, 'etkö luule, että aina olis kesä, jos käki jäis puutarhaamme?' 'Voispa olla', sanoin minä. 'Etkö luule', sanoi hän, 'että kesä kestäis, jos käki voitais pitää puutarhassamme?' 'Ehkä', sanon minä, 'mutta se on huokeammin sanottu kuin tehty.' 'Sehän ei ole vaikeata', sanoo hän. 'Kun näet käen lentävän puutarhaan, pirä varas ja laita lauroist' aitaus ympär'.' Minä tein työt käskettyy ja laitoin airan kohtuullisen korkean. Mutt' se ei ollu kuitenkaan kylliks' korkea, sill' nähkääs, erään' päivän' käki lensi pois vain tuuman verran ylempää kuin aita. Jos minä olisin tehnyt himpun verran korkeammaks' —"
Äänekäs naurunräjähdys palkitsi Gubblumin kertomuksen. Kerjäläinen sulloi peukalollaan piippuunsa uutta tupakkaa ja hymy väreili tuuheitten kulmien alla.