Laihahko, vanha ukonrahjus, jolla oli vain toinen käsi, tallusti sisään.
"Peter, vie nuo tavarat keittiöön", sanoi Greta.
Vanha mies katsahti kirkkoherran tuomiin tavaroihin, ja kasvoille kohosi tyytymätön ilme.
"Taas hän on ollut ostoksilla, emäntä", hän murahti.
Kirkkoherra oli riisunut takkinsa ja veti juuri jalkapuussa pois saappaitansa.
"Kuinkas herra Bonnithorne voi tällä rumalla ilmalla? — Odota, Peter, anna minulle tohvelit, ota ne siitä suuresta paketista. Minä annoin Randel Alstonen leikata vanhoista saappaistani varret ja tehdä niistä lipokkaat mittojeni mukaan. Vain kuusi penceä ja katsokaa, miten kaunis pari. Kiitos, Peter. — Te voitte siis hyvin, herra Bonnithorne. Ihme kyllä, eikö totta? On monia ihmisiä, jotka ovat aivan poissa suunniltaan näin rumilla ilmoilla."
Peter otti saappaat ja käänteli niitä käyttäen toisen käden leikattua tynkää apuna. Tee ja kahvitötterö katosivat hänen housunsa taskuun ja sokeritopan hän kantoi kädessään.
"Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen", hän mutisi Gretan korvaan astuessaan kantamuksineen ulos. "Harmittaa, etten minä voi hänen edestään mennä kyntämään — se on työtä, johon tarvitaan kaksi kättä — mutta ei se suinkaan ole herrojen työtä."
"Mitä ihmeitä!" huudahti kirkkoherra tarkastellen lepotuolia, johon aikoi istahtaa. "Uusi tyyny — ja pussi seinällä pikku tavaroitani varten — ja hylly tupakkavehkeilleni ja — ja — mikä tämä on?"
"Kirjoitusmatto, herra Christian", sanoi asianajaja.