"Missä hän on?"
"En tierä, olisinko sattunut kuulemaan."
"Sano hänelle, että minä poikkean hänen luokseen palatessani parin tunnin kuluttua."
"En tierä, tapaanko minä häntä."
"Mene sitten hakemaan", karjaisi Hugh kärsimättömästi iskien piiskallansa hevosta lautaselle.
Veli Peter Ward kääntyi äreänä ympäri.
"Enpä tierä, menenkö", hän murisi ja löntysti takaisin sisään.
Sitten Hugh Ritson ratsasti tiehensä. Alkoi sataa räntää ja se löi suoraan vasten kasvoja. Tie oli kohvettunut ja hevonen joskus kompasteli. Mutta ratsastaja ajoi edelleen.
Vähemmässä kuin puolessa tunnissa hän oli ratsastanut kaupunkiin. Ihmiset, jotka olivat kokoontuneet torille ryhmiin, hajaantuivat antaen hänelle tietä. He tervehtivät häntä kunnioittavasti. Hän vastasi lyhyesti tai ei ollenkaan. Huolimatta pitkästä ratsastuksesta hänen kasvonsa olivat kalpeat ja huulensa verettömät. Hän pysähtyi Laiskan Hevosen portille, vanha Willie Calvert, kapakoitsija, seisoi vastassa ja hipaisi hattuansa, kun Hugh lähestyi.
"Minun veljeni, Paul, oli täällä yötä muutamia päiviä sitten, olen kuullut", sanoi Hugh.