"Olen oikein iloinen tavatessani sinua, poika", hän puheli. "Tämä on veli Jolly", hän lisäsi, "pyhän ristin soturi, joka hyvän sydämensä vuoksi on joutunut takauksiin ja menettänyt kaiken, mutta nyt koettaa saaden sijaan sellaista omaisuutta, jota ei koi syö eikä ruoste raiskaa."
Paul pudisti ristinsoturin kurttuista kättä ja vetäysi sitten Gretan kanssa akkunansyvennykseen erillensä.
"Kaikki on järjestyksessä", hän sanoi kiihkeästi.
"Tapasin isäni vanhan ystävän ja sovimme, että minä menen hänen lammaslaiduntensa isännöitsijäksi kahdeksi vuodeksi. Minulla on ollut kiire, sen voin sanoa. Kuuntelehan. Maanantaina minä tapasin sen vanhan herran — hän on nyt Lontoossa eikä enää halua palata Victoriaan, kuten sanoi minulle — vaan tahtoo tulla haudatuksi isänmaan poveen — hauska vanha vekkuli muuten — sanoo muistavansa isän niiltä ajoilta, jolloin hän oli konttoristina Tommy Wilkinsonilla. No niin, maanantaina minä näin sen vanhan pojan ja teimme sopimuksen — reilu vanha ukkeli samalla, vaikka hänellä onkin haukan nokka, sen puolesta hän on oikea Shylock. No niin — mihinkäs minä jäinkään? Jaa, sitten tiistaina minä hankin paikat — sinulle, äidille ja itselleni — laivan nimi on Ballarat — omituinen nimi — hieno valtamerihöyry — niin ja lähtee Lontoosta ensi keskiviikkona —"
"Ensi keskiviikkona?" sanoi Greta hajamielisesti, äänessä sangen vähän mielenkiintoa.
"Niin, viikko tästä päivästä se lähtee täsmälleen kello kolme — luotsi tulee viittätoista vaille — kaikki menevät laivaan kello kaksitoista. Mutta eihän nyt kestänyt koko päivää ottaa paikkoja ja iltapäivän minä olin asianajotoimistossa. Sitä joukkoa ei täytä millään, ne sitten ovat ovelia! Ehkä se on siksi, että niillä aina täytyy olla täysi haarikka nenän alla, eivätkä ne voi panna tikkua ristiin, ellei koko maailma sitä tiedä. Ha, ha!"
Paul jutteli iloisesti ja silmät leimusivat.
Takan punertavassa valossa kirkkoherra ja kiertävä saarnaaja istuivat ja juttelivat, mitä tapahtui suuressa maailmassa näiden unisten vuoristojen ulkopuolella.
Greta vetäytyi akkunansyvennyksestä sinne, mihin takka loi hämärää valoansa, sillä Paulin verraton tuuli tuntui tällä hetkellä viiltävän hänen masentunutta mieltään.
"Niin, minä olin asianajotoimistossa", lisäsi Paul ja veti taskustaan Hughin nimeen tehdyn valtuuskirjan, "ja nyt hän voi tehdä Ghyllille, mitä haluaa aivan kuin se olisi hänen omansa. Paljon onnea toivotan hänelle, ja suokoon Jumala hänelle yltäkyllin hyvyyttä! Mutta siinäkö ei kaikki — ei puoliksikaan. Tänä aamuna — ah, sinä viisas pieni nainen, joka luulet tietäväsi kaikki asiat paremmin kuin muut ihmiset, sanopa minulle, mitä minä tein Lontoossa ennen lähtöäni tänä aamuna." Greta oli tuskin kuullut, mitä toinen puhui. Hänen katseensa oli painunut rinnalle, kädet olivat kiertyneet niskan taa ja kyyneleet vuosivat virtoina, mutta Paul ei sitä huomannut.