"Hyvää yötä, Greta", hän sanoi hellästi ja asteli ovelle. Sitten katseeseen palasi tyhjyys.
"Vastaus on jossakin — jossakin", hän sanoi miettivästi. Hän pudisti taas itseänsä ja virkkoi iloisella äänellänsä: "Hyvää yötä kaikki, hyvää yötä. Hyvää yötä."
Seuraavana hetkenä hän oli kadonnut.
Päästyään tielle hän alkoi juosta, mutta yksin ruumiinliikunnon tähden ei hänen hengityksensä muuttunut puuskuttavaksi. Ennenkuin hän ehti kylään hänet oli vallannut rajaton pelko ja huoli, miten oli käynyt hänen äidillensä. Mitä oli se omituinen tauti, joka hänet oli yllättänyt hänen poissaollessaan? Äidin enkelinkasvot olivat olleet hänelle majakkana pimeässä. Hän oli kohottanut hänen sielunsa maan tomusta. Maailma lakeineen oli kiduttanut häntä, mutta nyt oli taivaan rauha käsittänyt hänet. Sanokoon maailma mitä tahansa, sen tuomio ei ulottuisi äidin sydämeen.
Hän kiiruhti edelleen. Miten järjetön hullu hän olikaan ollut, kun oli antanut Nattin mennä vaunuineen! Miksi se tolvana ei kertonut, mitä oli tapahtunut. Olisiko hänen äitinsä nyt pahempi? Olisiko hän tunnoissaan? Miksi, Herran tähden, hän ollenkaan oli lähtenyt koko matkalle?
Hän saapui Lentävän Hevosen luo, ja siellä sidottuna johteeseen oli hevonen ja vaunut. Natt oli sisässä. Siellä se lurjus oli tulen ääressä ja nauraa hohotti lasi kuumaa likööriä kädessään.
Paul hyppäsi rattaille ja ajoi matkaansa.
* * * * *
Oli tuskin inhimillisen luonteen mukaista, että Natt olisi voinut vastustaa kiusausta osoittaa, mikä monitietoinen, nuori veitikka hän saattoi olla, jos tahtoi. Natt ei koskaan koettanutkaan vastustaa sitä.
"Onko se kuoleman enne?" hän kysyi silmää iskien, mutta säilyttäen arvokkaan ylemmyytensä, jolla oli toisia kohdellut.