"No, minut kyllä hirtetään!" hän sanoi.
Vihdoinkin kummitus oli tehnyt hänelle kepposet.
XIII LUKU.
Matkalla Ghylliin Paulin levottomuus oli kiihtynyt raatelevaksi tuskaksi. Ehk'ei se ollut muuta kuin mielikuvitusta, mutta hänestä tuntui, että sumupilvi leijaili talon yllä. Kun hän astui eteiseen, hänen askelensa kaikuivat kumeina hänen korvissaan, ja koko talo näytti tyhjältä kuin hauta. Surullinen ympäristö tuntui kokonaan masentavan hänen mielensä. Vanha Dinah Wilson tuli silloin keittiöstä ja katseli hämmästyneenä häntä. Ilmeisesti häntä ei oltu odotettu. Hänen teki mielensä kysyä tuhansia asioita, mutta kieli tuntui puuttuvan suuhun. Voimakas mies vapisi, ja hänen rohkeutensa tuntui lannistuvan.
Miksi tuo nainen ei puhunut? Kuinka säikähtäneeltä hän näyttikään! Paul aikoi hyökätä hänen ohitsensa yläkertaan, kun eukko ilmoitti vapisevalla äänellä, että hänen rouvansa oli mennyt.
Sanat lävistivät Paulin kuin teroitetut nuolet. "Mennyt! Miten mennyt?" hän huudahti. Olisiko mahdollista, että hänen äitinsä olisi kuollut?
"Mennyt pois", sanoi Dinah.
"Pois! Mihin?"
"Mennyt junalla, herra, tänä iltana."
"Mennyt junalla", Paul kertasi koneellisesti ja hajamielisesti.