"Etkö tinä tatto, etkö?"
Willy oli pantu lattialle. "Lauletaan jotakin. Pidätkö sinä laulusta, sydänkäpyseni?"
Ihastuneena kiipesi poikanen uudestaan hänen syliinsä. "Minä laulan, minä laulan. Mamma on opettanut mulle laulun. Minä otaan."
Ja kursailematta pikku veitikka lauloi kirkkaalla lapsenäänellänsä vienon kehtolaulun.
Mercy oli oppinut tämän saman laulun kauan aika sitten, kun hänen äitinsä oli liekutellut häntä unen helmoihin. Hän tunsi, niinkuin muistojen, rakkauden ja katumuksen hyökylaineet olisivat tahtoneet hänet alleen haudata. Oli vaikea hillitä kyyneleitä puhkeamasta Pienet, viattomat kasvot oli kohotettu kattoa kohti kun suloinen ääni lauloi tutut sanat.
* * * * *
Kapakkaan oli saapunut uusi vieras. Se oli Hugh Ritson puettuna pitkään ulsteriin, jonka päähineellä hän puoliksi salasi kasvonsa. Hän astui suoraan kapakan emännän luo, joka niiasi syvään myymäpöytänsä takana. "Hän on siis palannut?" kysyi tulija tervehtimättä millään tavalla.
"On, herra, hän on tullut takaisin, herra. Hän saapui kotiin iltapäivällä, herra."
"Te ette sanonut mitään, että joku on häntä etsinyt?"
"En, herra — oikeastaan, herra — en suoraan, herra — vaan mainitsin — juuri mainitsin, herra, että —"