Hugh Ritson hymyili kylmästi. "Tietysti — kiertelemättä. Tottahan olitte järkevämpi tytön suhteen?"
"Olin, herra, kun te kielsitte minua virkkamasta siitä neidille —"
"Poika nukkuu, kuten näen."
"Niin, herra; hän oli tuskin haukannut palan leipää ja vähän soppaa, kun hän heittäytyi tuoliinsa, samaan, jossa näette hänet, herra, eikä ole sen jälkeen virkkanut sanaakaan. Hän on varmaankin matkustanut läpi yön."
"Eikö hän mitään selittänyt?"
"Oi, ei, herra! Hän tahtoi vain kylmää lihaa ja olutkannunsa, herra, ja —"
"Huomatkaa, herra, hänen vanha äitinsä ei mitenkään ole hänen uskottunsa", virkkoi eräs kulkija penkiltä.
"Ettekä te minun, ystäväni", sanoi Hugh Ritson silmäten ympärilleen. Kääntyen uudestaan kapakan emäntään hän virkkoi: "Sanokaa hänelle, että joku tahtoo puhutella häntä. Tai odottakaa, minä menen itse hänen luokseen."
Hän astui siihen huoneeseen, jossa mies nukkui ja sulki oven jälkeensä.
"Luke Sturgis", kuohahti kapakan emäntä raivoissaan, "minä sanon sulle, että sinulla ei ole oikeutta tulla sanomaan sellaisia vastenmielisiä asioita — ja vielä minulle, hänen äidilleen. Ja mitä te sanotte? Että hän on kelvoton? Hän olisi maailman hienoin herrasmies, jos olisi enemmän oppia saanut — ulkomuodoltaan hän kelpaa kenen rinnalle tahansa."