"Minun äitini tiesi kaikki. Jos Greta olisi ollut minun sisarpuoleni, olisiko hän seisonut meidän rakkautemme äänettömänä todistajana?"
Hugh teki kädellään torjuvan liikkeen.
"Äitisi oli sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin te itsekin. Robert Lowther oli kuollut, ennenkuin äitisi, asettui Newlandiin. Hän ei tiennyt mitään entisestä rakastajastaan. Entisen, onnettoman avioliiton salaisuus oli haudattu hänen kanssaan."
"Sallimus olisi estänyt sen, sillä kohtalo kulkee omaa rataansa ja lopulta kääntää kaikki hyväksi", sanoi Paul.
"Niin, kohtalo kääntää asioitasi nyt", selitti Hugh, "tässä paikassa ja minun kauttani. Tässä on pysäkki, johon elämänne polku on teidät johtanut. Te yhdytte tässä — ja eroatte."
Paulin tuhkanharmaille kasvoille ilmestyi hymy.
"Sitten olisi luonto estänyt sen", hän sanoi. "Jos tämä olisi totta, luuletko, että me emme olisi sitä tienneet — hän ja minä — sydämemme sykinnästä? Kun uskolliset sydämet yhtyvät, silloin täyttää ne pyhä rakkaus ja suloinen ääni kuiskaa, että se on hyvä. Siinä on taivaan suostumus. Ei maailman pyhitys, ei mainen laki eikä maailman avioliitto ole mitään sen rinnalla, sillä sen on asettanut luonto itse. Meidän sydämemme ovat yhtyneet, hänen ja minun, ja sama luonto on pyhittänyt meidän rakkautemme ja avioliittomme. Ja vastoin tätä ensimmäistä ja viimeistä ja korkeinta tuomaria sinä tahdot minut saada uskomaan noita viheliäisiä papereita? Pois ne!"
Paulin katse oli kirkas, hänen kasvoiltansa olivat kaikki varjot kadonneet.
"Se on epäilemättä hyvin kaunista", sanoi Hugh merkitsevästi hymyillen.
"Mutta minä kehoitan sinua olemaan varuillasi."
"Minua ei pelota", vakuutti Paul.