"Menkää uudestaan ylös ja pankaa korvanne oveen."
"Minä pelkään, että hän sai kauhean kolauksen, kun häntä tuolla tavalla ja hän on vielä siinä tilassa ja —?"
Sinä hetkenä kuului pimeältä tieltä lähenevää rattaanpyörien jyrinää. Hugh Ritson työnsi kapakan emännän ulos, veti oven kiinni ja väänsi sen lukkoon.
"Mitä se on?" kysyi Drayton karkeasti kuiskaten. "Mitä ne tahtovat?
Ettehän vain tahdo kavaltaa poikaa, häh?"
"Ne ovat ne vaunut, joiden on vietävä teidät ja rouva asemalle", sanoi
Hugh. "Vait — kuulkaa!"
Ajuri koputti oveen piiskansa perällä ja huusi paikaltansa: "Hei, hei! Hei, hoo! Kyyti asemalle valmis. Puoli tuntia sitten löi kello yksitoista." Sitten hänen kuultiin käsiään heiluttaen hakkaavan ruumistaan pysyäkseen lämpimänä.
"Hullu!" mutisi Hugh, "eikö hän voi pitää kitaansa kiinni?"
"Aivan oikein", huusi rouva Drayton kimeällä äänellä työntäen päänsä akkunanpielestä ihan ruutuun kiinni. "Herra on varmaan kutsunut sen itselleen", hän päätti ja lähti kynttilä kädessä nousemaan portaita.
Vasemmalla olevan huoneen ovi avautui, ja Paul Ritson astui ulos. Hänen suuri voimansa näytti hänet jättäneen — hän horjui kuin juopunut.
"Kapakan emäntä", hän sanoi, "milloin menee viimeinen juna Lontooseen?"