Hotellin yövartija oli avannut vaunun oven, mutta hetkeksikään ei Paulin päätös horjunut. "Olen pahoillani, poikaseni, mutta meidän täytyy päästä luostariin, kuten sanoin teille."
"Eikö se sopisi huomenna, herra? Oikein mukava asunto, herra. Minä voin suositella sitä", sanoi hän ojentaen peukalollansa olkapäänsä yli.
"Meidän täytyy päästä luostariin tänä yönä, ukkoseni."
Ajuri pöyhi hevosensa harjaa tyytymättömästi mutisten. "Ovenvartia, voitteko pitää yösijan minulle? Tunnin kuluttua olen takaisin", sanoi Paul. Ovenvartija nyökkäsi myöntävästi, ja vaunut lähtivät vielä kerran liikkeelle.
Kun he kulkivat halki Trafalgar-torin, ilma äkkiä kirkastui. Oli kuin vaaleat höyrypilvet olisivat vyöryneet yli kellertävän sumun ja nielaisseet sen. Ajuri heitti soihtunsa maahan, kohentausi istuimellansa ja pani hevosen juoksemaan. Heidän saapuessaan Parlamentintorille sumu oli kokonaan haihtunut. Westminsterin kello löi kolme. Pilvet tornin yläpuolella olivat tummanruskeat, ja luostarin synkän rykelmän saattoi erottaa etäältä.
Vaunut vierivät lounaispuolitse luostarin puutarhan pysähtyen suuren rautaisen portin eteen. Lamppu paloi oven yläpuolella valaisten hämärästi suurta tiilirakennusta niin, että sen muodosta voi saada melkoisen selvän kuvan.
"Tässä on pyhän Margaretan luostari, herra. Kahdeksan shillingiä, herra, jos suvaitsette."
Paul passitti ajurin tiehensä ja soitti kelloa. Ontto ääni kaikui korviaviiltävänä yössä. Itäisen taivaan pilvet näyttivät hajoavan, punertava rusotus ilmaisi päivän koittoa.
Ovi lensi auki ja myöskin suuri portti avautui hitaasti. Eräs sisar kädessään avoin lamppu tuli heitä vastaan.
"Saisinko tavata abbedissaa?" kysyi Paul.