Tämän sanottuaan hän meni portaita ylös. Sieltä hän huudahti alas rouva Draytonille: "Sinä hetkenä, kun hän on huoneessa, tulkaa ilmoittamaan minulle." Hetkistä myöhemmin hän vielä lisäsi:
"Missä on tämän oven avain? Antakaa se minulle."
Kapakan emäntä lyntysti ylös vieden Draytonin makuuhuoneen avaimen: huone oli tyhjä ja ovi oli auki, Hugh Ritson koetti avainta lukkoon ja näki, että se käy hyvin. "Hyvä on", hän sanoi tyytyväisellä äänellä.
Vanha vaimo lähti lenksuttamaan takaisin. Hugh seisoi ajatuksissaan painunein päin ja etusormensa kynsi kasvoissa kiinni.
"Sivumennen, rouva Drayton", hän sanoi, "te voi sitte antaa tytön joskus auttaa itseänne."
"Varjelkoon, herra, enhän minä voi koskaan vaivata häntä, hän kun on vieras."
"Lörpötystä, rouva Drayton. Hän on nuori ja pirteä, ja teidän parhaat päivänne ovat jo ohi, tiedättehän, Miten teidän rintanne on tänään — parempi?"
"Kiitoksia vain, enhän voi sanoa, että se olisi paljoa parempi, kiitos vain kysymästä, herra", ja pitkällinen yskänpuuska todisti vaimon sanat oikeiksi.
"Ah, tuo on pahan merkki, eukko hyvä."
"Niin, niin on, herra. Eikä mitään myötätuntoa, herra — kaikista vähimmin siltä, jolta äiti toivoisi — ei ainoatakaan sanaa."