"Ajatelkaahan. Eikö ole mitään, mitä tyttö voisi tehdä, kun hän tulee — ei mitään palvelusta, ei askareita?"
"No, herra, tuota, kyllähän kellarissa olisi järjestämistä, kun tuo pojan veikale, jonka pitäisi huoltaa siitä, on niin saamaton, kuten minä selitin —"
"Aivan oikein, rouva Drayton. Lähettäkää tyttö sinne heti, kun hän tulee ja pitäkää siellä maatamenoon asti."
"Kiitoksia paljon, herra. Olkaa varma, että minusta! herra tekee niin hyvin ja viisaasti, kun pitää huolta ihan syyttömästi."
Kapakan emäntä linkutti alas keikutellen kiitollisena vanhaa kalloansa. Viisas herrasmies pisti rouva Draytonilta saamansa avaimen oveen ulkopuolelta jättäen sen siihen ja nousi sitten ullakolle, jossa koputti päätykopin oveen. Aluksi ei kuulunut mitään vastausta. Raskas askelten ääni kuitenkin ilmaisi, että sisällä oli joku. "Tulkaa ja avatkaa ovi", sanoi Hugh kärsimättömästi.
Ovi avautui varovasti. Drayton seisoi sen takana, ja Hugh Ritson astui sisään. Huoneessa ei ollut valoa. Pitkän kynttilän hiiltynyt sydän ilmaisi kuitenkin, että se juuri oli sammutettu ja pistävä rasvan haju täytti ilman.
"Te pidätte nähtävästi varanne", sanoi Hugh. "Koettakaapas saada valoa."
Drayton laskeusi pimeässä polvilleen, kopeloitsi lattialta tulitikkuja ja sytytti kynttilän uudestaan. Hän oli paitahihasillansa.
"Eikö ole kylmä ilman takkia, vai?" sanoi Hugh. Hänen huulensa vääntyivät irviin.
Vastaamatta Drayton meni patjan luo, joka oli lattialla hämärässä nurkassa, nosti sitä ja otettuaan takkinsa sen alta veti sen yllensä. Se oli hänen revitty ulsterinsa.