Jabez kohotti hitaasti silmänsä oluttuopeista, joita oli pesemässä, ja leveä hymy ilmestyi hänen kasvoillensa. Ilmeisesti tulija oli joku maanmoukka.
"Kylmä yö, huh! Pureva kuin äitipuolen hengitys", puheli Gubblum heittäen kimpun kädestänsä ja vetäytyen takan ääreen.
Hymy Jabezen kasvoilla yhä levisi ja hän alkoi nauraa hohottaa.
"Mitäs sinä kikatat, häh?" sanoi Gubblum. "Minä sanon, että ilma on kuuma, jos tahron. Sinä et siitä mitään tierä, vai?"
Jabez nauroi kohti kurkkuansa. Varmaankin tuo moukka oli hullu.
"Mitähän tuo vietävä hohottanee?" ajatteli Gubblum. Sitten ääneen: "Ai, poikaseni, annappa mulle jotakin suunavausta."
Jabez tunsi tällaisen puhetavan asettavan hänen naurutautiansa. Hän alkoi täyttää tuoppia. Juoksupojan liikkeet olivat ihan yhtä nopeat kuin matavan kilpikonnan.
"Hän on läpiliipattu lurjus, tuo", ajatteli Gubblum. "Hän polskuttaa kuin ankka vesialtaassa."
"Voinko minä saara täällä yösijan?" hän kysyi, kun Jabez oli tuonut hänelle oluen.
Silloin kiusallinen hymy pojan kasvoilla lientyi puheeksi.