Aivan kuin vastaukseksi hänen ajatuksillensa Hugh Ritson sanoi "odottakaa", ja astui ovelle asettaen salvankin paikoilleen. Mercy nojasi seinään ja kuuli sydämensä sykinnän. Pimeässäkin hän tunsi, että Paul Drayton oli vetänyt takkinsa päältään. "Hyvä pelastus!" Drayton mutisi ja raskas vaate putosi muksahtaen lattialle.
Hugh Ritson oli palannut vuoteen pääpuoleen. "Auttakaa minua", hän sanoi. "Nostakaa häntä varovasti. Kas niin, minä pidän häntä ylhäällä. Vetäkää nyt pois hänen takkinsa — hiljaa, yksi hiha kerrassaan. Onko se irti? Vetäkää se sitten pois."
Toinen raskas vaate muksahti maahan.
"Mitä poika on saanut toiseen taskuunsa, häh?"
"Tulkaa, auttakaa vielä. Riisukaa pois kengät — ne ovat cumberlandilaista tekoa ja teidän on lontoolaista tyyliä — pian."
Drayton astui vuoteen jalkopäähän ja näpelöitsi tajuttoman miehen jalkoja. Hän oli silloin vain kyynärän päässä tytön piilopaikasta. Mercy tunsi hänen läheisyytensä ja alkoholin tuoksu tunkeutui hänen sieraimiinsa. Hän oli puolipyörryksissä ja pelkäsi kaatuvansa. Hän ojensi toisen kätensä tukeaksensa itseänsä ja se sattui sängynlaitaan tuskin jalan päähän Draytonin kädestä.
"Ottakaa pois sukat — ne ovat kotikutoiset minä päästän irti kravatin. Neula oli lahja hänellä ja sen takapuolelle on kaiverrettu hänen nimensä."
Kuun valojuova oli kadonnut lattialta ja kaikki oli pimeää.
Drayton näytti pääsevän vauhkosta pelostaan. Hän nauroi ja pöyhisteli. "Miten hiljaa tuo sankari on! Ihan kuin olisi mielissään! Totisesti — hän pyörtyi ihan sopivaan aikaan. Kauankohan tuo kestää?"
"Pian riisukaa päältänne ja pukekaa ne noiden sijaan. Missä on päällystakki, jonka lieve on revennyt? Älkää erehtykö siinä."