Paul Ritson avasi silmänsä.
"Pankaa vesi pois, tyttöseni — se on tehnyt tehtävänsä — levätkää vähän, poikaseni — juotavaa? — no, tilkkanen vettä."
Paul katsoi häneen. Hänen verestävät silmänsä olivat täynnä kysymyksiä. Mutta aluksi hänen kielensä ei tahtonut totella. Hän katseli seinän raoista pilkistävää kuutamoa, rappeutuneita seiniä ja sitten taas kerjäläisen kasvoihin. Hän huomasi Mercyn ja hymyili.
"Missä me olemme, tyttöseni?" hän kysyi heikosti.
"Tämä on Haukka-Haikara", vastasi tyttö.
"Miten minä olen tänne tullut?" hän kysyi taas.
Mercy peitti kasvonsa ja nyyhkytti.
"Minä toin teidät", hän vihdoin kuiskasi.
Paul katsoi häneen hetkisen sekavin ilmein. Sitten muisto täydelleen palasi.
"Minä muistan", hän sanoi hiljaa. "Minua pyörrytti — en ollut nukkunut kahteen yöhön — en hetkeäkään levännyt — kulkenut vain lakkaamatta katuja."