Paul kopeloitsi kelloa taskustansa. Se oli poissa.
"Mitä kello on?" hän kysyi.
"Viistoist' yl' ykstoist', herra", sanoi Jabez. "Mää kattoin juur'."
Paulin kasvoille ilmestyi järkkymätön päätös.
"Minun täytyy seurata heitä", hän sanoi. "Olen hukannut aikaa jo kylliksi."
"Mitä, mies! Te ette ikinä tapaa — ja olette heikko kuin kapalovauva.
Kaatuisitte tielle kasaan kuin märkä säkki."
Paul oli työntänyt oven auki. Kiihko antoi hänelle voimaa. Seuraavana hetkenä hän oli kadonnut.
"Minnekkäs isäntä lähti? St. Pancraksen asemall'?" kysyi Jabez.
"Sama se sulle, pois tieltä. Laita pehmeä pääsi vuoteeseen, niin on parasta", pyllähti Gubblum.
Jabez ei kuitenkaan seurannut kerjäläisen neuvoa. Hän palasi kapakkahuoneeseen odottamaan rouva Draytonia, jonka harvinainen poissa-olo herätti monenlaisia ajatuksia pojan hitaassa kallossa. Hän tapasi oven auki ja siitä hän päätti, että hänen isäntänsä oli jo mennyt. Hänen kätensä oli ovenrivassa, sillä hän aikoi sulkea ja salvata sen, kun hän kuuli kiireisten askeleitten lähestyvän. Seuraavana hetkenä kaksi miestä hyökkäsi hänen ohitsensa sisään.