* * * * *
Viikko kului, ja yleisö oli melkein unohtanut koko jutun ja sen yhteydessä olevat seikat, kun muutamassa viikkolehdessä oli seuraava uutinen:
"Olemme kuulleet, että mies, joka tuomittiin kolmen vuoden kuritushuoneeseen ryöstöstä Hendonin rautatieonnettomuudessa, sai ankaran aivokuumeen heti tultuaan Millbankiin. Mutta sen jälkeen on hänen syrjäisestä olopaikastaan levinnyt huhu, että mies, joka tuomittiin Paul Draytonin nimellä, olisi sittenkin ollut oikeassa väittäessään, että hänen henkilöllisyydessään on erehdytty."
XXII LUKU.
St. Margaretin luostarin ripityskappeli oli hämärä, tyhjä huone, kalustona vain tamminen pöytä ja neljä tai viisi tammista tuolia. Maalatuilla hiekanharmailla seinillä oli Florentinin maalaus, joka kuvasi pakoa Egyptiin, ja vertauskuvallinen taulu sakramenttien pyhyydestä. Muuten olivat seinät paljaat.
Neljä päivää oli kulunut Gretan lähdöstä tästä talosta, jossa hän oli ollut tilapäisenä hoidokkina. Luostarin abbedissa istui illan hämärtyessä ripityskappelissa ja hänen edessään oli eräs sisar polvillansa. Sisaren puku oli harmaa ja hänen liinainen huntunsa oli karkea. Hänellä ei ollut viittaa ja päähine oli vedetty syvälle hänen otsallensa. Se oli sisar Grace.
"Äiti, kuulkaa minun syntini", hän sanoi kuiskaten vapisevalla äänellä.
"Puhu, tyttäreni."
"Me olimme molemmat Athlonessa viimeisenä suurena nälkävuonna. Hän oli siellä oleskelevan rykmentin upseeri. Minä olin kokelas ja kävin armeliaisuusjärjestön lähettinä lievittämässä kurjien puutetta. Me tapasimme toisemme pyhitetyillä paikoilla. Oi, äiti, kurjuus oli suuri ja hän oli äärettömän hyvä onnettomille. Nälkäisten laumat kiersivät kuin heinäsirkkaparvet itkien ja valittaen. Heidän huutonsa ja kuihtuneet kasvonsa seurasivat meitä kaikkialle. Niin, äiti, hän oli hyvin, hyvin hyvä köyhille."
"No?"