"Tänne?"
"Äiti, minun poikani, minun lapseni ensimmäisestä väärästä liitosta, minun lemmikkini, jonka puolesta olin vuodattanut katkeria kyyneleitä monta pitkää, pitkää vuotta — minun Paulini, joka oli menettänyt kaiken paitsi äitinsä sydämen, minun poikani on varas ja roisto."
Abbedissan huulet liikkuivat taaskin rukouksessa.
"Hän on mies, jonka maailma tuntee nimellä Paul Drayton, minä nimellä
Paul Lowther."
"Rakas tyttäreni, nöyryytä sydämesi Kaikkivaltiaan ankaralle tuomiolle. Sanoitko Drayton — Drayton, joka, kuten olen kuullut, on tänään tutkittu ja tuomittu?"
"Ei — kyllä — kuinka minä sen sanoisin? — sama eikä kuitenkaan sama.
Äiti, rikoksen teki minun poikani Paul Lowther, mutta minun poikani
Paul Ritson tuomittiin."
"Rakas tyttäreni —"
"Minä olin oikeuspaikalla ja kuulin kaikki. Ja minä yksin tiesin kaikki — minä yksin, yksin! Oi, rukoilkaa minulle armoa, vaikka minä rikoin nämä pyhät säännöt. Ajatelkaa, oi, pyhä äiti — että nunna oli vielä vaimo, ja ennen kaikkea äiti. Niin, minä kuulin kaiken. Minä kuulin tuomion, joka langetettiin minun pojalleni Paul Lowtherille. Hän oli rikollinen Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta vanki syytetyn penkillä oli minun poikani Paul Ritson. Minä tunsin hänet ja uskoin häntä, kun hän kielsi sen nimen, jonka he hänelle antoivat. Oi, minua onnetonta, minun sydämeni vuosi verta!"
"Mitä sinä teit, tyttäreni?"
"Äiti, minä olin heikko, hirveän heikko. Minä en voinut nähdä velvollisuuttani selvästi. Minun sielussani riehui kauhea taistelu. Minä en voinut tuottaa oikeutta toiselle tuomitsematta toista. Ja molemmat olivat minun kohtuni hedelmät."