"Muutamat meistä arvelevat, että kaivos ei ole varma, kun monista osista hiekka juoksee melkein valtoinansa pohjalle. Useimmat meistä ovat vanhoja kaivosmiehiä ja me ajattelemme, ettei olisi väärin ilmoittaa teille ja pyytää rakentamaan jokseenkin kaikki varustukset uurelleen."
"Kiitos, pojat, minä tahdon katsoa, mitä voin tehdä", sanoi Hugh Ritson lisäten sitten hiljaisemmalla äänellä: "Minä olen jo pannut koko metsän maanalaisiin varustuksiin, ja milloin tämä rahan hauta on valmis, sen Jumala yksin tietää."
Hän kääntyi ympäri ja tällä kertaa hän sai jatkaa, mutta hänen askelensa näytti tavallista epävarmemmalta.
Hän poikkesi kaivoskonttoriinsa ja tapasi siellä herra Bonnithornen.
"Aamu on varhainen, mutta minä en ole mikään unikeko, tiedäthän", sanoi asianajaja. "Ajattelin, että meidän pitäisi hieman keskustella, ennenkuin menemme kokoukseen Ghylliin."
Hugh Ritson ei kiinnittänyt tähän selitykseen sen suurempaa huomiota. Hän näytti huolestuneelta ja pahatuuliselta. Riisuessaan kaivosflanellinsa ja pukiessaan ylleen tavalliset vaatteensa hän kertoi herra Bonnithornelle, mitä juuri oli tapahtunut ja lisäsi sitten:
"Jos jokin oli välttämätöntä minulle osoittamaan, että tämän päivän ikävä selvitys on tapahtuva, niin on se tämä miesten esiintyminen."
"Se tulee kuin loppuisku sinun jo epäonnistuneille yrityksillesi", sanoi asianajaja omituisella tavallansa hymyillen. "Omituista, eikö totta?"
"Epäonnistuneille!" huudahti Hugh Ritson ja kohotti ihmetellen silmäkulmiansa.
Hetkisen kuluttua hän huoahti syvään ja sanoi harmin kadotessa hänen kasvoiltaan: