Hugh Ritson avasi kirjekuoren. Kirje oli seuraava:
"Minä en voi pakottaa omaatuntoani murtamaan leipää sellaisen miehen kanssa, joka on rikkonut minun kotini rauhan. Ei minun ole myöskään Kristuksen palvelijana soveliasta seurustella roistojen kanssa, joiden pelkkä läsnä-olo levittää häpeää ympärilleen. Minun velvollisuuteni on toimittaa ryövärit ansaittuun rangaistukseen ja sen minä sopivan ajan tullen teenkin."
Hugh hymyili lukiessaan tätä kirjettä. Sitten hän pisti shillingin
Peterin jäykkään kouraan ja harppasi tiehensä.
"Kirkkoherra ei suvaitse tulla", sanoi Hugh vetäen Bonnithornen hiukan syrjään, "mutta se ei haittaa. Jos hän on Gretan holhooja, olet sinä hänen testamenttinsa toimeenpanija." Sitten hän ääntänsä korottaen lisäsi: "Hyvät herrat, minun veljeni toivoo, että alamme aamiaisen, hän saapuu kyllä aivan heti."
Seura istuutui pöydän ympärille, ja keskustelu oli iloista ja vilkasta.
"Erinomainen näköala", sanoi se herra, joka istui akkunaa vastapäätä. "Olen usein ihmetellyt, ettette ole kaivattanut lahtea tuohon laaksoon, herra Ritson."
"Olen kyllä sitä ajatellut", vastasi Hugh, "mutta ei ansaitse uhrata sellaisia rahoja, ennenkuin tietää, että on isäntä omassa talossansa."
"Ah, totta, totta!" sanoivat useat äänet kuorossa.
Drayton astui sisään silmät punaisina ja kasvot kellanharmaina.
"Huomenta, herrat", hän sanoi karkealla kurkkuäänellänsä.
Kaksi herroista nousi ja kumarsi kylmänkohteliaasti. "Hyvää huomenta, herra Ritson", sanoi kolmas paikaltansa.