"Lepää hiljaa, Mercy", pyysi Greta. "Se on huomenna jo mennyt."
"Mee-nyt", kertasi poikanen ja osoitti akkunaan.
"Se lemmikki tarttuu jokaiseen sanaan!" ihasteli Greta.
"Hän tarkoittaa hevosia", sanoi Mercy.
"Mee-nyt uk-ko- mee-nyt", sopersi pikku mies huomaten ajatuksen kaikkien muiden puheesta, paitsi omastansa.
"Varjelkoon sitä kullanmurua, se varmaankin muistaa tohtorin ja hänen hevosensa", puheli Greta.
Mercy painoi pienen käden naarmut huulilleen.
"Oi, Greta, minä olen hyvin lapsellinen, mutta äidin sydän sulaa kuin voi."
"Voo-i", kertasi lapsi ja pyörähtäen alas Gretan sylistä, se taas kiipesi tuolille ja otti leipäpalan, joka oli pöydällä vuoteen vieressä. Sitten pieni kähäräpää vilahti kuin auringonsäde ovesta keittiöön.
"Mitä minä välitän, vaikkapa muut äidit saavatkin nähdä minun lapseni?
Saanhan minäkin hänet nähdä", lohdutteli Mercy itseänsä huoaten.
"Näen", hän lisäsi, "minäkin vielä saan nähdä hänen kätensä ja jalkansa
ja silmänsä ja pehmeän tukkansa."