Kymmenen seutuvilla tohtori tuli. Hän oli ennemmin ollut estetty. Hän oli hyvin pahoillaan, ettei ollut voinut heti täyttää rouva Ritsonin pyyntöä, mutta tosiasia oli, että vanha herra de Broadthwite oli saanut hirveän kolotuksen lonkkaansa ja siihen liittyi vielä hammastauti, ja kaikkihan tiesivät, että hänen vaatimuksiansa ei voi sivuuttaa. Tämän nuoren naisen lapsiko on kipeä? Kuumeessa, levoton, säikähtelee unissaan, yskii? Ah, kuristusyskä — niin, kuristus, varma kuristustauti, arveluttava. Katsotaanhan. Kuinka vanha se on? Puolitoista vuotta? Ah, paha, hyvin paha. Aivan yleinen toisella vuodella olevissa lapsissa. Hyvin arveluttavaa. Tulehdus kurkunpäässä, joka sulkee ilmatiehyen. Päättyy usein kouristuksiin ja lapsi tukehtuu. Ikävää, hyvin ikävää. Katsotaanhan vielä. Kauanko siitä on, kun kohtaus alkoi? Eilen kello neljä. Ah, pitkälle ehtinyt, liian pitkälle. Suuri mies pian katosi ruiskutettuaan vastamyrkkynsä ja tehtyään kaiken, mitä lääkäri voi.
Mercy oli kuullut kaiken, ja hänen pidätetty tuskansa puhkesi nyyhkytyksiin.
"Oi, ajatelkaa, minä en kuule enää koskaan Ralphien ääntä, ja hänen valkeat, kylmät kasvonsa katsovat arkusta sill'aikaa, kun toiset lapset leikkivät päivänpaisteessa ja ottavat kiinni perhosia! Ei, ei, se ei voi tapahtua, Jumala ei voi sallia sen tapahtua. Minä rukoilen Häntä, ja Hän pelastaa minun lapseni. Hän voi tehdä kaikki ja koko maailma on hänen. Mitä minun pieni poikaseni on Hänelle? Hän ei voi ottaa sitä minulta."
Gretan sydän oli liian täysi, jotta hän olisi voinut puhua. Mutta hän saattoi itkeä hiljaa, eikä kukaan tiennyt sitä. Mercy ojentui vuoteen yli ja ottaen hellästi lapsen syliinsä kohotti sen ylös ja lankesi polvillensa.
"Armollinen Isä", hän sanoi lapsen suloisella, luottavalla äänellä, "tämä on minun Ralphieni ja minä rakastan häntä niin syvästi. Sinä et voi ajatella, kuinka syvästi minä häntä rakastan. Mutta hän on sairas, ja tohtori sanoo, että se kuolee. Oi, rakas Isä, kuinka kauheata olisikaan sanoa: 'Hän on siirtynyt pois'. Enkä minä ole koskaan nähnyt häntä. Sinä et voi ottaa häntä pois, ennenkuin hänen äitinsä on nähnyt hänet. Niin pian se vielä tapahtuu — vain viisi päivää vielä. No, sehän on ihan kohta. Ei huomenna, ei ylihuomenna eikä sitä seuraavana päivänä, vaan sitten."
Hän lausui vielä monta lapsellista rukousta ja nousi sitten hymy huulillaan ja asetti lapsen takaisin tyynyille.
"Kuinka kärsivällinen se onkaan!" hän jutteli. "Se ei voi sanoa 'kiitos', mutta minä olen varma, että sen silmät puhuvat. Antakaapa kun minä koettelen." Hän pani sormensa kevyesti sen luomille. "Ei, ne ovat suljetut: hän varmaankin nukkuu. Oh, rakas, se nukkuu kauhean paljon. Ovatko sen posket punakat? Miten hiljaa se on! Kunpa se voisi sanoa: 'Mamma!' Oi, kuinka minä tahtoisin sitä nähdä!"
Hän vaikeni hetkeksi ja tarttui sitten Gretan hameeseen.
"Greta", hän sanoi kiihkeästi, "jokin sanoo minulle, että jos minä näkisin Ralphien, niin se paranisi."
Greta hypähti kauhuissaan ylös. "Ei, ei, ei, sinä et saa sitä ajatella", hän sanoi.