Mercy istui vuoteen ääressä eikä tuntiin puhunut sanaakaan. Sitten hän sanoi äkkiä oudolla, käheällä äänellä:
"Minä toivoisin, ettei Jumala olisi tehnyt Ralphieta niin suloiseksi."
Greta hätkähti näitä sanoja, mutta ei puhunut mitään.
Päivä sarasti aikaisin. Kun ensimmäiset harmaat pilkahdukset tuikahtivat sisään, Greta kääntyi sinne, missä Mercy äänetönnä istui. Hän näki surulliset kasvot lampun kellertävässä valossa ja päivän sarastaessa.
Mercy puhui taaskin.
"Greta, muistatteko, mitä rouva Branthet sanoi, kun hänen lapsensa kuoli noin kaksitoista kuukautta sitten?"
Greta katsahti ääneti kääreillä peitettyihin silmiin.
"Mitä?" hän kysyi.
"No, kirkkoherra koetti lohduttaa häntä ja sanoi: 'Lapsenne on nyt enkelinä paratiisissa', ja silloin äiti kääntyi häneen ja sanoi: 'Teidän enkeleistänne minä en välitä! Minä en tahdo yhtään niistä. Minä tahdon pienen tyttöni takaisin.'"
Mercyn ääni hukkui nyyhkytykseen.