Greta suuteli hellästi tytön otsaa. Hänen oma tyyni, luja mielensä lannistui. Koko maailma oli nyt hänelle kuollut.
"Kyllä, rakkaani", hän kuiskasi.
Seuraavana hetkenä hän oli jättänyt huoneen.
IX LUKU.
Ilta oli joutunut. Silloin tällöin lintujen kirkuna kaikui läpi hämärtyvän illan. Pitkä hopeanhohtoinen viiru häipyi vähitellen äärettömyyksiin Hindscarthin yläpuolelta. Greta riensi kaivosvuorelle. Nostokoneitten vitjojen kitinä ilmaisi, että työ kaivoksessa jatkui.
Siitä oli nyt puolitoista vuotta, jolloin onnettomuus ja mustin ja kauhein epätoivo heitti ensikerran synkän varjonsa hänen elämäänsä, eivätkä ne pilvet olleet poistuneet hetkeksikään, ennenkuin kolme päivää sitten. Silloin muutamana hetkenä valo oli välähtänyt pilvien välitse ja hän oli nähnyt tien, joka voi johtaa hänet tästä tuskain sokkelosta ulos. Mutta nyt näytti kohtalon tuomio riistäneen häneltä ainiaaksi elämän, toivon ja rakkauden.
Mercy olisi ikuisesti sokea! Kaikki oli nyt peruuttamattomasti tapahtunut. Gretan voimakas, tyyni mieli painui painumistansa. Hän näki petturin ainiaaksi voittaneen oikean miehen aseman ja nimen, ja hän näki sen oikean miehen laahustaen kulkevan elämäänsä — hylkiönä, pilkattuna, kantaen häpeän kuormaa, rikoksen merkki otsallensa poltettuna. Ja tämä onneton mies oli hänen puolisonsa, eikä hänellä ollut muuta jäljellä kuin vaimonsa rakkaus, ei muuta toivoa kuin hänen uskollisuutensa.
Greta pysähtyi Hugh Ritsonin toimiston ovelle ja koputti. Hetkistä myöhemmin nämä kaksi seisoivat silmä silmää vasten. Hugh oli puettu kaivosflanelliinsa ja seisoi pöydän ääressä, jolla lamppu paloi. Kun hän tunsi tulijan, hän kohotti toisen kätensä ohimoillensa ja toinen lepäsi kaminan reunalla. Gretan huulet omituisesti nytkähtelivät, ja Hugh sai vaistomaisen varmuuden, että Greta sitten viime tapaaman oli tullut laihemmaksi ja läpikuultavammaksi.
"Tule minun kanssani", kuului Gretan värisevä kuiskaus. "Mercyn lapsi on kuollut ja tyttöparka pyytää sinua luoksensa suuressa surussansa."
Hugh ei puhunut aluksi mitään, vaan varjosti silmiänsä lampun valolta.
Sitten hän sanoi äänellä, joka oli aivan toinen kuin hänen omansa: